Syyskuulumisia

Mistä tietää, että on tullut syksy?

No ainakin siitä, että ensimmäisinä pakkasaamuina hevoset ovat erityisen pörhäkkänä. Tuuli sekä pitenevät varjot ovat toki jo ennen pakkasöitä aiheuttaneet lievää syysvillitystä.

Ja varma syksyn merkki on se, että minä olen flunssassa... Pitäisi varmaan oikeasti harkita muuttoa jonnekin lauhkeammalle ilmastovyöhykkeelle, sillä olen jo vuosia sitten diagnosoinut itselleni talviallergian. Hevosten syysvillitys ja oma puolikuntoisuus ei ole kovin hyvä yhdistelmä.

Tänä syksynä on kyllä ollut erityisen kaunista ja aurinkoisia ihania maastoilupäiviä on ollut mukavasti. Ella kävi kuvaamassa Gurua syyskuun lopulla ja sai napsittua ihania kuvia pikku riiviöstä. Guru ei oikein ymmärtänyt poseeraamista ja paikallaanolo alkoi pitemmän päälle tuntumaan hänen mielestään niin ärsyttävältä, että taakse poistu/metsään loikkaa olivat paljon kiinnostavampia vaihtoehtoja. Ella saikin välillä paeta kauemmaksi kun teinihirviö alkoi riehumaan. Gurun kanssa ei juuri koskaan ole vaikeuksia olla taluttajan roolissa, vaikka se olisi ihan mahdottoman villi. Se kunnioittaa taluttajaa eikä tule päälle. Taluttajan paikalla on siis turvassa viuhuvilta kavioilta, mutta sivullisten on parempi poistua pitkien jalkojen ulottumattomiin.

"Haluan sisälle, täällä on märkää"

En juurikaan pidä syksystä, olen täysin kesäihminen. Mutta nyt kun flunssa alkaa helpottaa niin tuntuu suorastaan energiseltä ja intoa päästä kunnolla treenaamaan löytyy. 

Gurulla oli melkein pari viikkoa hieman kevyempää, mikä varmaan omalta osaltaan teki hyvää, mutta aiheutti myös sen, että syysvillitys pääsi oikein kunnolla esiin. Täysin vapaalle en uskaltanut Gurua nyt päästää ollenkaan, sillä se keksii niin nopeasti oheistoimintaa ja menee ärsyttäväksi käsitellä. Siitä tulee sellainen ylivilkas lapsi, joka ei keskity mihinkään ja häslää joka suuntaan. Eli kovasta flunssasta huolimatta oma hevonen oli liikutettava (rajana tässä kuitenkin se, että kuumeessa EI urheilla ollenkaan ja siitä pidän tiukasti kiinni). NoShoutin kanssa onneksi valmentaminen onnistuu vaikka olisi ääni käheänä, joten vaikka en pystynyt juurikaan ratsuttamaan saatiin valmennukset pidettyä. 

Guru ja Kelly ensimmäisenä kunnon
pakkasaamuna

Gurulla oli siis kevyehköä läpiratsastusta ja maastoilua reilun viikon ajan. Ja voi pojat se ehti kerätä siinä ajassa jo virtaa. Onneksi olin itse jo hieman paremmassa kunnossa, kun poika päätti heittäytyä ihan villiksi kentällä. Uutena kuviona oli jo edellisenä päivänä tullut pomppiminen samalla vinkuen ja tätä "iuku-pukkia" sit harrastettiin ihan urakalla. Myös levaden tämä nuorimies päätti opetella. Täsmennettäköön vielä, että sillä ei siis ollut mitenkään tarkoitus poistaa minua kyydistä tai vastustella apuja, vaan kyse oli ylitsepursuvasta energiasta, joka purkaantui tällaisena ratsastajalle ei niin miellyttävänä ilakointina.

Otettiin Gurun kanssa käyttöön
tämä visionin sylinterikuolain.
Kolmipalalla oli välillä rauhaton
suusta, tällä on ollut super hyvä!

Huh hei ja kyydissä pysyin, mut rento keventely ja kuntolaukka vaihtui miltei tiukkapipoiseen harjoitusraviin, laukkatyöskentelyyn ja siirtymistreeniin, joka kesti lähes tunnin, ennen kuin poika malttoi alkaa kuuntelemaan. No positiivisena asiana voisi mainita sen, että kunto on kyllä kasvanut kun herraa ei noin vain väsytetä enää. Ja tasapaino parantunut, kun uskaltaa ratsastaja selässä harrastaa näitä kuvioita, joita aikaisemmin on harjoitellut vain vapaana ollessaan. Tämän työrupeaan jälkeen Guru oli sitten erittäin lunki ja tyytyväinen elämäänsä. Se on kyllä mainio tyyppi, kun on todella silmin nähden tyytyväinen silloin, kun on päässyt kunnolla töihin :D 

Tuota reipashenkistä urheilupäivää seuraavana päivänä meillä oli kevyt puomi/kavaletti tunti ja poikanen oli aavistuksen voimaton edellisen päivän hillumisesta johtuen. Mutta taas löytyy positiivinenkin puoli nimittäin velttoudesta huolimatta Guru suoritti jumppatehtävät kunnialla eikä minusta enää tuntunu sen kanssa siltä, että se kompastuu pikkuesteisiin ja kaatuu. Ehkä jonkin sorttista koordinaation paranemistakin on siis tapahtunut.

Lokakuun Karon valmennuksiin ehdin onneksi pahimmalta flunssalta toipua. Guru oli super hyvä ensimmäisenä päivänä ja antoi selkään tosi hienoja fiiliksia, kun työstetiin ravia. Tuli kiinni istunnasta, aktivoi takajalkoja ja lähti istunnasta myös rintakehä ylhäällä isompaan raviin. Jaksoi vielä kantaa itsensä lopussa raviväistöissä ja avoissa. Voimaa on tullut lisää, jes!

Toisena päivänä oli vuorossa laukkatyöskentely, mutta edellisen päivän työt painoivat pojalla jo vähän pakaroissa ja se hieman jyräili menemään välillä... Hyviäkin pätkiä oli joukossa ja päästiin tekemään vastalaukkaa, mutta vasemman laukan nosto meinasi lopussa kadota kokonaan. Välillä hallintalaitteisto katosi ja Guru olisi halunnut esimerkiksi mennä toiseen päähän Luka-hepan luokse. Melko mieltäylentävä tunne, kun valmentaja nauraa et "sä olet kuin Mikki Hiiri merihädässä" :D  No nauratti se kyllä itselläkin tuo kaikkea muuta kuin hallittu kouluratsastus. Mulla meinasi myös pää irrota Gurun pukittaessa napakasti kesken laukkaamisen. Niskoissa tuntuu vieläkin, sen verran rajusti pää retkahti taakse, kun takapuoli pysyi satulassa.

Varsinainen "teenager"- päivä siis, vähän kun väsytti niin herra ilmaisi sen selkeästi. Saatiin asiat kuitenkin läpi ja hyvä mieli jäi molemmille näistä treenipäivistä. Ja erittäin positiivista oli se, että valmennusten jälkeisenä päivänä kun palauttelujumpattiin ei Gurulla tuntunut olevan ollenkaan väsy ja sen tuntui mukanvan letkeältä. 

Tästä on hyvä jatkaa treenejä, jospa se pahin syysvillityskin olisi jo kesytetty :D 

"Hui, mitä tuolla näkyy"

"Ai niin, katse kameraan"