Laura

instagram: @laurasassidressage
facebook: Tmi Laura Sassi

Olen Laura Sassi. Oulun seudulla perheeni kanssa asuva kouluratsastaja sekä luokanopettaja. Olen ratsastanut koko ikäni ja työskennellyt hevosten parissa yrittäjänä vuodesta 2008 alkaen.

Olen viettänyt paljon aikaa tallilla lapesta asti, sillä äidilläni oli oma hevonen. Tallilla oli myös mukavia leikkikavereita ja oikeastaan kaikki vapaa-aika kului tallilla ponien ja kavereiden kanssa touhutessa. En ole koskaan ratsastanut ratsastuskoulussa, vaan olen ollut onnekas ja saanut siskoni kanssa yhteisen oman ponin jo pienenä. Alkuun minua opetti äitini ja jo melko nuorena aloin käymään valmennuksissa.

Kerron seuraavassa hieman siitä, miten päädyin kilparatsastajaksi ja muistelen samalla tähän astisen urani tärkeimpiä ratsuja.

Esteratsastajasta kouluratsastajaksi

Shetlanninponitamma Pixien kantakirjauksessa

Ratsastusurani alussa kilpailin esteratsastuksessa, ensin shetlannin ponilla 50cm luokkia ja noin 10 vuotiaana isolla ponilla 90-100cm luokkia, jonkun 110cm luokankin taisin hypätä. Tuolloinen ponini 1988 vuonna syntynyt connemararuuna Monsterin säkäkorkeus oli juuri pikkuponin ja ison ponin rajalla (tuolloin raja oli 138cm), eikä ihan saatu mitattua Monsteria pikkuponiksi. 100cm tasolla alkoivat isojen ponien sarjavälit käymään pitkäksi ja sarjat alkoivat osoittautua ongelmaksi. Lisäksi poni sairasti influenssan ja sen jälkeen ennen kunnon estetreeniin pääsyä aloimme treenaamaan enemmän kouluratsastusta. Äiti sai houkuteltua minut koulukisoihin ja kunnianhimoisena tyttönä innostuin, kun menestystä tuli mukavasti helpoissa luokissa. Tästä kouluratsastajan urani sai alkunsa.

Ponivuodet - Monster ja Floora’s Farfadet

Monster Kempeleen Kannu -estekisojen palkintojen jaossa vuonna 1997

Monster ponin kanssa kehityimme aina ponien SM-tasolle saakka. Monsterin paras saavutus oli sijoitus(6. ja 5. sija) kummassakin SM osakilpailussa Lappeenrannassa vuonna 2002. Monster oli erittäin opettavainen poni, se oli herkkä ja kuuma, sen kanssa leikittelin kotona vaikeammillakin liikkeillä kuten passagella ja se oppi tekemään vaihdot joka toisella askeleella. Kausi 2002 oli minun ja Monsterin viimeine, olimme molemma 14 vuotiaita ja aloin olla ponille jo hieman pitkä, joten se myytiin opetusmestariksi tuttavaperheemme tytölle. Monster pääsikin vielä kisaamaan poniluokkia hänen kanssaan.

Floora's Farfadet halli SM 2004

Jo Monsterin kanssa samaan aikaan meillä oli 1996 vuonna syntynyt connemaraori Floora’s Farfadet eli ”Pecco”. Pecco tuli meille kaksi vuotiaana suoraan Ypäjän orilaitumelta. Pecco oli ensimmäinen nuori hevonen, jota olen päässyt kouluttamaan, toki äitini ja valmentajien ollessa apuna. Pecco oli nöyrä ja oppivainen, sen kanssa oli ilo kehittyä yhdessä. Neljävuotiaana Pecolla oli pienehkö uhmaikä, jolloin se kävi kuukauden ratsutuksessa Pia Lidströmillä, jonka jälkeen se oli taas oikein kiltti poika.

Pecon kanssa saavutimme ponicupin finaalissa toisen sijan sen ollessa vasta kuusi vuotias. Muita yhteisiä saavutuksiamme olivat kahdet PM-kilpailut, vuonna 2003 Suomessa ja 2004 Ruotsissa, sekä viimeisenä ponikautenani (2004) ponien Hallisuomenmestaruus pronssi. Tuohon aikaan ei ollut vielä kovin yleistä ratsastuspiiressä psyykkinen valmentautuminen, mikä on harmi, sillä minä olisi siitä varmasti hyötynyt. Onnistuin tuolloin keräämään kovat suorituspaineet arvokisoihin, mistä seurasi alisuoriutuminen ja tietysti valtava harmi siitä, ettei yltänyt omalle tasolleen. Onneksi nykyään panostetaan myös psyykiseen valmentautumiseen!

Molemmilta poneiltani minulle on jäänyt hienoja fiiliksiä siitä, miltä ratsastuksen pitäisi tuntua. Monster oli parhaimmillaan upea keskiraveissa, mutta koska se oli erittäin kuuma ja pyrkivä, sitä piti opetella hallitsemaan istunnalla. Opinkin sen kanssa hyvin sen, miten helppoa voi olla pitkän keskiravilävistäjän ratsastaminen. Tästä on vahva mielikuva Lappeenranna nurmikentän kouluradalta. Peccon kanssa huippu fiilikset ovat kotikentältä. Muistan elävästi lämpimän syysillan ja sen miltä tuntui kun poni oli täysin avuilla, kokosi ja pidensi ajatuksen voimalla. Ihania poneja olivat molemmat ja olen iloinen siitä, että ne ovat päässeet opettamaan myös muita poniratsastajia minun jälkeeni. Pecco on on ollut mukana maajoukkueessa usean poniratsastajan kanssa meiltä lähdettyään ja saanut välissä kisata vähän kenttäratsastustakin.

Floora's Farfadet

Junnuvuodet - Punnus-Tähteri

Punnus-Tähteri Suomenhevosten kuninkaallisissa 2007

Ponikausien jälkeen kisasin vielä Pecolla kunnes se saatiin myytyä. Minulle ostettiin näyttävä vuonna 1997 syntynyt FWB-ori Black Horse Parzival ”Passe”, joka oli meille tullessaan seitsemän vuotias ja ollut siihen astisen elämänsä esteratsuna.  Passe oli kuitenkin ollut hieman arka hyppääjä, jonka vuoksi sillä oli alanvaihto edessä. 16-vuotiaalle poneista hevosiin siirtyvälle tytölle se ei ollut helpoin mahdollinen vaihtoehto ja juniorivuodet menivätkin sitten Passea kouluttaessa. Onneksi sain noihin aikoihin kilpailtavakseni ihanan suomenhevostamman Punnus-Tähterin eli ”Hellin”, jonka kanssa pääsin kunnolla kisaamaan. Pääsimme Hellin kanssa osallistumaan useisiin suomenhevosten SM-kisoihin, missä teimme hyviä suorituksia. Palkintosijoille ei kuitenkaan päästy hienojen suokkiorien seassa, paras saavutus oli lohdutusfinaalin toinen sija. Helli oli oikea ruusukehai alue- ja kansallisissa HeA luokissa. Hellin kanssa opin ratsastamaan tarkkoija, tasaisia ja teknisesti onnistuneita suorituksia. Hellin ansioista ihastuin myös suomenhevosiin ja olenkin saanut tehdä töitä useiden ihanien suomenhevosten kanssa, muun muassa Hellin varsaa Punnuspilven Lahjaa olen kouluttanut kaksi vuotiaasta saakka. Ratsastin jo tuohon aikaan paljon myös muiden hevosia ja kokemusta monenlaisista hevosista kertyikin kovasti.  

Punnuspilven Lahja 4-vuotiaiden laatuarvostelussa

Black Horse Parzival

Passen kanssa pääsimme lopulta etenemään aina Intermediate I tasolle saakka. Kisasimme viimeiset kaudet VaA ja PSG luokkia, muutaman Intermediate I luokankin starttasimme. Vaativa B –tasolta saimme sijoituksia ja jokusen voiton, mutta sitä vaikeammissa luokissa tulostaso ei ollut häikäisevää. Passe ei ollut erityisen liitokavio luonnostaan ja se oli erittäin haastava ratsastaa etenkin kisatilanteessa. Passe oli helposti hidas ja sillä oli ”omia ajatuksia”, etenkin helpoissa luokissa, joissa ei tehty ”temppuja”, mutta sen sai innostumaan esimekiksi laukanvaihdoilla.  Innostuessaan se kuitenkin jännittyi helposti ja alkoi sitten näkemään pieniä vihreitä miehiä kentän reunoilla. Ehjän suorituksen tekeminen oli siis suuri saavutus. Passen kanssa opin todella paljon ja se on ensimmäinen heB tasolta InterI-tasolle kouluttamani hevonen. Passe kyllä tasaantui iän myötä ja sen mieli pysyi helpommin rentona. Luonteeltaan Passe on aivan valloittava persoona, vaikka välillä sen kanssa joutui ratsastaessa kiristelemään hampaita ja kokemaan ei tästä tule mitään –fiiliksiä. Huippu fiiliksiäkin koimme yhdessä. Passe oppi erittäin hyväksi sarjavaihdoissa ja uskon, että sen vuoksi sarjavaihtojen opettaminen muille hevosille on ollut minulle helppoa.

Suoritin Passella sekä koulu että estenäytöt ratsastuksenohjaajaopintoihini Ypäjälle. Passella oli mukavaa hypätä, silloin kun se ei sattunut sille päälle, että kaikkea pitää kytätä. Hyppäsimme Ypäjällä maastoesteitäkin. Kävin säännöllisesti myös estekisoissa Passen kanssa. Hyppäsimme yhteisten vuosiemme aikana 80-110cm luokkia, viimeisellä kaudellamme jopa yhden 120cm uusinnan 1-tasolla sijoittuen. Kaikista vaikeuksista huolimatta aika Passen kanssa oli mieletöntä ja opettavaista. Myin Passen opetusmestariksi sen ollessa 16-vuotias, sillä aloitin silloin opiskelun yliopistossa. Passen pitäminen ei olisi ollut järkevää, vaikka se oli tuolloin 16 vuotiaana elämänsä kunnossa. Kuljin tuolloin Oulun ja Jyväskylän väliä viikottain, enkä olisi ehtinyt ratsastaa sitä tarpeeksi kisakunnon ylläpitämiseksi.  Haikein mielin jouduin luopumaan Passesta, mutta se sai onneksi ihanan kodin Joensuusta ja olen saanut kuulla nyt jo papparaisen kuulumisia säännölisesti.

Värin-Väläys

Passen kanssa samaan aikaan siskollani oli vuonna 2004 syntynyt suomenhevostamma Värin-Väläys eli ”Vappu”. Vappu tuli meille viisi vuotiaana, kun se oli juuri vieroitettu varsasta. Vapulla ei oltu ratsastettu muuten kuin sen verran, että selässä oli käyty. Sille oli kaavailtu uraa ravihevosena sekä valjakkohevosena, mutta tarinan mukaan neiti oli päättänyt, että ei tee kärryjen kanssa muuta kuin makaa kyljellään. Tämä kertoo jo jotain tämän tamman luonteesta. Nuoren Vapun kanssa meno oli välillä todella villiä, neiti oli oikein näppärä pukittamaan ja muutenkin nopea liikkeissään. Vappu olikin malliltaan erittäin puoliverisen tyyppinen, ei mikään vanhanaikanen etupainonen suokkijyrä.

Vappu kulki myös mukanani Ypäjällä ratsastuksenohjaaja koulutuksessa, sillä se oli näyttöhevoseni nuorten hevosten kouluttamisessa. Villivarsa vieraassa paikassa ei aina ollut kovin turvallinen ratsu. Muunmuassa erään ratsastuksen aikana se onnistui pukittamaan kaksi kertaa samassa kohdassa Haimi hallia niin, että keikahdin sen kyljelle roikkumaan ja jouduin tiputtautumaan kun en enää päässyt takaisin satulaan. Iän myötä riiviö käytös toki rauhoittui, mutta välillä Vappu sai huomiota kouluverkassa näyttävillä pukkikuvioillaan.

Vapun kanssa opin akropaattitaitojen lisäksi paljon luonteikkaan tamman kanssa työskentelystä. Vappu teki aina parhaansa, kun se oli ”samalla puolella” ratasastajan kanssa. Jos sen kanssa joutui ristiriitatilanteeseen, jossa se ei tiennyt mitä sen pitää tehdä tai se koki vaaditun asian liian vaikeaksi, ei rinsessa alkanut enää millekään. Ja jos sen kanssa alkoi riitelemään niin, neidistä kyllä sai helposti tappelukaverin. Kehumalla Vappu teki siis mitä vain, mutta käskemällä tai kieltämällä ei mistään tullut mitään. Koulutuksessa edettiinkin hienovaraisesti mukavuusalueella ja uudet etenkin fyysisesti työläät liikkeet piti opetella ikäänkuin puolihuomaamattomasti.  Kun jostain asiasta kerran pääsi kehumaan, tarjosi neiti sitä aina oikein mielellään uudestaan.

Vappu osoittautui aivan mahtavaksi kisakarveriksi. Se oli todella rohkea sekä itsevarma ja teki aina radalla parhaansa mukaan mitä ratsastaja pyysi. Usein verryttely saattoi olla ihan katastrofi neidin käydessä ylikierroksilla, mutta radalla se yhtäkkiä keskittyikin täydellisesti siihen mitä siltä pyydettiin. Pääsimme starttaamaan suomenhevosten sekä avoimia heA luokkia hyvin tuloksin ja tavoitteena oli kaudella 2014 päästä osallistumaan suomenhevosten koulu SM:iin. Mutta syyskuussa 2013 Vappu täysin yllättäin menehtyi suolikierteeseen. Aikaisemmin ei ollut ainuttakaan ähkyä ollut ja tämä ensimmäiseksi ja viimeiseksi jäänyt ähky oli sitten surullisesti kohtalokas, sillä mitään ei ollut tehtävissä. Vapun pois meno tuntui suurelta menetykseltä, sillä se oli hienossa kunnossa ja juuri mennyt huikeasti eteenpäin. Olin myös juuri myymässä Passea ja jäin näin ollen kokonaan ilman omaa kilparatsua.

Guru

Vuonna 2014 päätimme lopulta pitkän miettimisen jälkeen hankkia varsan ja niin meille tuli vuonna 2013 syntynyt Guru. Guru oli ensimmäinen varsa jota kävimme katsomassa. Sen jälkeen kiersimme katsomassa myös muita kouluvarsoja, mutta tämä ujo rautias läsipää jäi jotenkin niin hyvin mieleen, että sen me lopulta päädyimme ostamaan. Guru on teini-ikäisen vinkeistä huolimatta mahtava luonteinen tuleva kisaratsu. Toivotaan, että sillä riittää terveyttä ja pääsemme jatkamaan tähän saakka hyvin sujuneita treenejä niin, että pojasta kehittyy hieno kouluhevonen.

Guru 1,5 vuotiaana