Varsasta ratsuksi – Guru 1-3v.

Ajattelin kertoa hieman siitä, miten Gurun kanssa on edetty varsasta tähän päivään eli sen viisivuotiskauteen. Kun jatkossa kirjoittelen meidän treeneistä ja kisoista niin olisi varmaan mukavaa, että vähän pohjustaisin, mistä ollaan lähdetty liikkeelle (video- ja kuvamatskulla höystettynä). Mukana on myös ajatuksiani sekä toimintatapojani nuorten hevosten kanssa työskentelystä.

Guru 3v. kesäkuussa 2016

Sykyllä 2014 meillä ei ollut ollenkaan omaa hevosta. Olimme myyneet myös äitini suomenhevosen Napin, joka oli ollut meillä vielä sen jälkeen, kun edellisenä syksynä olin myynyt Passen ja Vappu oli menehtynyt (Passesta ja Vapusta lisää täällä). Olin aloittanut luokanopettajaopinnot Jyväskylässä 2013 ja tarkoitus oli suorittaa ainakin kandin tutkinto Jyväskylään ja hakea sitten siirtoa Ouluun maisterivaiheeseen. Ajatus lupaavan varsan hankkimisesta syntyikin siitä, että tiesimme ettei minulla ole muutamaan vuoteen aikaa panostaa täysillä omalla hevosella treenaamiseen sillä olin Oulussa vain viikonloput ja loma-ajat. Noin vuoden ikäinen varsa olisi siis hyvä vaihtoehto. Se voisi olla hyvässä kodissa kasvamassa ja sen kanssa voisi käydä touhuamassa aina kun aikaa olisi. Katselimme jonkun verran ilmoituksia, mutta Guruun törmäsimme tuttavien kautta. Guru ei siis ollut yleisesti myynnissä.

Guru ja sen bestis Martti 2015

Guru on tosiaan vuonna 2013 syntynyt. Sen isä on Duendecillo P ja emä Roulette II, emän isä Rothschild J. (Sukupostissa on Gurusta tosi söpöjä ja ihania varsakuvia http://www.sukuposti.net/hevoset/guru/1465993)Ostimme pikku oripojan syksyllä 2014 suoraan kasvattajalta Raisa Francikselta. Guru asui jo tuolloin Iissä Mikkosten saman ikäisen orivarsan kaverina ja siellä siihen silloin tutustuimme. Gurulla oli siis valmiina hyvä kotipaikka ja se jäikin viettämän varsavuotensa Mikkosille Iihin. Talli oli täydellinen varsalle, sillä Mikkosilla oli saman ikäinen varsa (muiden eri ikäisten lisäksi) ja paljon kokemusta ja hevosmiestaitoa. Teimme yhteistyötä varsojen koulutuksessa ja meillä oli näin todella hyvä ja taitava tiimi opettamassa nuorille hevosille uusia asioita. Team Guru kiittää suuresti Mikkosen perhettä!

Kävin viikottain moikkaamassa Gurua ja harjoittelimme kaikenlaisia varsojen juttuja eli lähinnä ihan tavallisia hoitotoimenpiteitä. Sain usein äitini tai siskoni mukaan, mikä oli ensiarvoisen tärkeää etenkin silloin, kun opettelimme uusia asioita sillä silloin avustaja oli hyvä varalta olla mukana. Kun varautuu kaikkeen, ei usein ongelmia pääse edes syntymään. Guru oli pienenä varsin ujo ja hieman arka, joten käytin sen kanssa paljon aikaa monenmoiseen värkkäämiseen, että se tottui kaikenlaiseen käsittelyyn. Kävimme myös paljon maastokävelyillä ja teimme talutusharjoituksia ensin tutussa tarhassa ja myöhemmin myös kentällä. Ensin suoritimme talutusharjoitukset riimu päässä ja parivuotiaana totuttelimme kuolaimiin siten, että ensin suitsien päällä oli riimu, joka oli ”tositilanteessa” se varsinainen jarru. Minulla oli siis kaksi narua, toinen kuolaimiin ja pitempi liina riimuun. Näin varmistin sen, että esimerkiksi Gurun säikähtäessä ja rynnätessä johonkin ilmansuuntaan, en joudu repimään sitä suusta vaan voin ottaa paineen riimuun.

Kesäkuu 2015

Joulukuu 2014

Huomasin jo pienestä varsa-Gurusta, että jos se pelkäsi jotain uutta asiaa, mutta totesi sen hetken päästä vaarattomaksi, ei se enää toista kertaa samaa asiaa pelännyt. Tämä oli todella hyödyllinen informaatio ja sitä on pystynyt hyödyntämään myöhemmin sen koulutuksessa. Kun uudet asiat opetteli rauhassa ja hyvällä mielellä, onnistuivat ne jatkossa hienosti. Tämä oli myös mukavaa vaihtelua Passen jälkeen, sillä Passe saattoi ”pelätä” samaa asiaa vuosia, vaikka joka kohtaamisella totesi sen lopulta turvalliseksi (esim vesimatto esteen alla, tuoli maneesin nurkassa yms)... Guru on aina ollut myös hyvin perso herkuille ja olenkin käyttänyt sen kanssa paljon lahjontaa. Namien kanssa on ollut kuitenkin selvät rajat, eli kerjäämällä ei saa mitään, vaan namit ovat olleet palkkaa hyvästä työstä. Edes pienenä oripoikana Guru ei harrastanut näykkimistä tai muuta huonoa käytöstä, jonka olisi voinut ajatella tulleen herkkujen saamisesta. Nyt viisi vuotiaana se on kyllä keksinyt liinan suuhun ottamisen taluttaessa, jos sillä on liikaa virtaa ja kävellään esimerkiksi tylsää maneesia ympäri...

Talutusharjoittelua kesällä 2015

Kaksivuotiaana Guru harjoitteli talutusjuttujen lisäksi irtohyppäämistä ja syksyllä totuttelimme juoksutusvyöhön ja aloitimme ohjasajon. En ole vielä tänäkään päivänä juoksuttanut sitä sivuohjilla tai vastaavilla vaan käytän aina kahta ohjaa. Ensimmäistä kertaa tutustuimme irtohypytykseen kaksivuotiskeväänä, kun kävimme huhtikuussa ensimmäisellä maneesivierailulla. Guru tykkäsi kovasti irtohyppäämisestä. Meillä oli hieno tilanne sillä kotikentällä oli irtohypytyskuja kesän ajan ja pääsimme aina halutessamme harjoittelemaan irtohyppäämistä. Mikään superlahjakkuus Guru ei hyppäämisessä vaikuttanut olevan ja eri kasvuvaiheet näkyivät todella selvästi siinä, miten se hallitsi koipensa hypätessä.

Ohjasajon Guru hoksasi heti ensimmäisellä kerralla. Yhden kerran se taisi vähän säpsähtää, mutta totesi homman vaarattomaksi ja oppi nopeasti työskentelemään ohjasajaen suorilla sekä ympyrällä, ensin käynnissä ja sitten ravissa ja laukassa. Näin nuorta en mielelläni kovasti laukkuuta ympyrällä, sillä se on todella raskasta varsinkin keskenkasvuiselle. Opetan ennen selkäännousvaihetta vain ääniavusta noston ja pikkupätkä laukkaa ja raviin. Lähinnä muutenkin tässä vaiheessa harjoitelen ääniapuja ja kuuliaisuutta lyhyinä työskentelypätkinä niin, että hevonen jaksaa keskittyä eikä ala tympääntyä työntekoon. Mielestäni ohjasajo on mainio tapa opettaa hevonen siihen, että sillä on varusteet päällä, siihen miten ohjasotteet toimivat (vaikka toki pieni ero esim tuntumassa on pitkien ohjien ja ratsastuksessa olevien ohjien välillä), sekä siihen, että avut tulevat takaapäin ja ohjat osuvat kykiin jne.

Pieni potilas syksyllä 2015

Loppusyksystä 2015 Guru kävi ruunattavana ja samalla poistettiin birkeland-irtopala toisesta takasesta. Kaikki sujui hienosti ja Guru malttoi yllättävän hyvin olla toipilaana karsinalevossa määrätyn ajan. Järjestimme klinikkareissun tarkoituksella siten, että sen jälkeen ehdin käydä päivittäin hoitamassa Gurua ja sillä olisi edes jotain ohjelmaa karsinalevon ajan. Se toipui hyvin sekä ruunauksesta, että irtopalan poistosta. Gurun kaveri kävi ruunauksessa samalla reissulla ja poikien painiotteet alkoivat heti rauhoittumaan ruunauksen jälkeen. Nuoret oripojat kun olivat olleet melkoisen kovaotteisia leikeissään. 

Satulaan totuttelimme 2-3v talven aikana, eikä se ollut mikään ongelma sillä ohjasajoa oli jo harjoiteltu, eli vyöhön ja kylkiin osuviin asioihin oli totuttu. Ensimmäiset kerrat kävin selässä tallissa niin, että Guru sai samalla mutustaa leipää ja tunnelma oli rento ja rauhallinen. Annan aina tässä vaiheessa koulutusta namin myös selästä, jotta hevonen varmasti huomaa, että olen selässä. Lahjominen selkäännousun jälkeen on mielestäni myös hyvä tapa opettaa hevonen seisomaan paikoillaan selkäännousun ajan, kun se jää odottamaan, että saa palkkion. Tämän namin jätän yleensä pikkuhiljaa pois ja jatkossa annan silloin tällöin selkään nousun jälkeen herkkupalkkaa, jotta paikallaan odottaminen ei unohdu.

Guru ei ollut moksiskaan siitä, että istuin sen selässä. Se varmaan vain ajatteli, että jaa taas tämmöinen joku uusi juttu minkä ihmiset ovat keksineet. Kun olimme todenneet, että selkään nouseminen ja siellä istuminen paikoillaan ollessa ei ole ongelma, siirsimme selkäännousun tallista tuttuun tarhaan. Kentällä Guru oli helposti vähän pörhäkkä, etenkin jos vähänkään tuuli, joten suojaisa sekä tuttu turvallinen tarha oli rauhallinen ympäristö uuden asian opetteluun. Siellähän me olimme talutusharjoituksetkin aloittaneet. En muista harjoittelimmeko erikseen pelkkää selässä käymistä tarhassa, vai oliko ensimmäinen selkäännousu tallin ulkopuolella se kerta, kun lähdimme myös liikkeelle. Luulen, että kävin ensin jonkun kerran vain selässä paikallaan seisten, niin ainakin yleensä olen tehnyt (muisti alkaa näemmä jo pätkiä..). Minä myös haluan aina, että hevonen tottuu jo tässä vaiheessa siihen, että ratsastajan paino voi ”keinua” puolelta toiselle. Kaikkein kamalinta on se, jos hevonen joskus esimerkiksi jotain muuta säikähtäessään, säikähtää sitä, että ratsastaja vähän horjahtaa. Tästä voi helposti saada isonkin ongelman, jos hevonen tosissaan säikähtää ratsastajaa. Tämän vuoksi minä aina jo paikallaan olo vaiheessa totutan hevosen siihen, että voin keinutta painoa kevyesti puolelta toiselle eikä hevosen tarvitse siitä jännittyä.

Guru 3v. kotikentällä helmikuussa 2016

Ensimmäinen ”oikea” ratsastus oli 8.2. ja sain äidin kuvaamaan sen videolle. Ohessa on linkki youtubeen tekemääni videoon https://www.youtube.com/watch?v=gNYb2I0ohUA . Kun ensimmäisen kerran lähdimme liikkeelle ratsain toimimme samoin, kuin aina ensimmäisellä ratsastuskerralla haluan toimia. Eli tuttu ja turvallinen taluttaja, jolla hevonen varmasti pysyy hallinnassa, hoitaa ohjauspuolen ja ratsastaja on vain matkustaja. Ensimmäisten askelten jälkeen pysähdytään ja tarkistetaan, että hevonen on hoksannut ratsastajan olevan edelleen matkassa. Aina pysähtyessä annan selästä myös namin ja keinutan painoa kevyesti puolelta toiselle. Näin varmistan sen, että hevonen taas uskaltaa kääntää päänsä ja varmasti huomaa minun olevan edelleen selässä. Näistä pienistä pätkistä käyntiä Guru ei ollut peloissaan, kovin horjuen tyyppi vaan käveli, kun oli ylimääräistä painoa kyydissä. Ensimmäisen vähän pitemmän käyntipätkän aikana se kuitenkin hieman järkyttyi ja meinasi alkaa vähän pomppimaan, mutta tilanne rauhoittui nopeasti sillä kaikilla mukana olleilla oli kokemusta ja taitoa toimia tilanteessa. Tämän jälkeen Guru suorastaan huokaisi ja taisi taas todeta,että tämähän oli ihan turvallista. Eikä se ole sen koommin hätkähdellyt mitään ratsastajan tekemisiä. Kun Guru rentoutui ja käveli jo reippaammin, lopetimme ratsastuksen siltä erää. Myös ensimmäisillä selästä alastulokerroilla on tärkeää, että hevonen keskittyy siihen mitä tapahtuu, ettei se säikähdä selästä alas mätkähtävää ratsastajaa. Gurun kanssa tämäkin sujui hienosti ja se katsoi vain uteliaana, että nytkö sinä sieltä alas tupsahdit.

Ratsastimme muutaman kerran tarhassa. Harjoittelimme pysähdyksen ja liikkeellelähdön sekä sen, että ratsastaja ohjaa. Nämä olivat helppoja asioita sillä ohjasajossa Guru oli oppinut ”miten ratti toimii” ja ääniavut olivat tuttuja. Hevonen oppii yleensä istunnan ja pohkeen vaikutuksen kuin itsestään kun aluksi käyttää jo tuttua ääniapua mukana. Menimme tarhassa myös ensimmäiset ravipätkät. Ensin vain pikkupätkän niin, että taluttaja juoksi vieressä. Sitten ravasimme liinassa ja lopulta kokonaan irti. Gurun kanssa pääsimme etenemään ”normaalisti” eli ratsastamaan ilman taluttajaa ja ravaamaan pääsimme muutaman kerran jälkeen. Isolle kentälle menimme kun ratti ja jarru toimivat kohtuudella eli muutaman viikon ensimmäisen ratsastuksen jälkeen. Tässä on siitäkin video https://www.youtube.com/watch?v=BwZe2ftsFq0&feature=youtu.be. Vielä maaliskuussa ratsastin Gurulla ja sen kaverilla Martilla, jonka ratsukoulutus eteni samaan tahtiin Gurun kanssa. Maaliskuun jälkeen siirryin nuoriso-osaston kanssa maastatyöskentelyyn, sillä olin jo sen verran raskaana etten halunnut ottaa riskejä kokemattomien nuorukaisten kanssa. Tutuilla pitemmälle kouluteilla hevosilla ratsastin kuitenkin normaalisti vielä monta kuukautta tuon jälkeen, niin pitkään kuin se tuntui mukavalta.

Guru kävi kolmevuotiaana kyvyt esiin karsinnoissa huhtikuussa. Ensimmäisellä kerralla se esiintyi edukseen ja hyppäsikin sen vaaditun korkeuden, mutta kuukautta myöhemmin se oli alkanut taas kasvaa oikein rytinällä ja oli ihan hukassa ja poissa tasapainosta. Okserin ylitykseen ei tässä keskenkasvuisessa vaiheessa rohkeus pojalla sitten riittänyt lainkaan. Muuten se sai kyllä kehuja, etenkin ravissa se esitti hyvää liikettä. Käynti jäi jännittyneeksi ja laukassa viiletti vain matalana täysiä. Tuolloin kuulin myös ensimmäisen kerran että Gurua sanottiin isoksi hevoseksi. Håckan Wahlman oli tuomarina ja painotti useaan kertaan, että näin isoksi hevoseksi.. esim hyvässä tasapainossa liikkuva. Minua hieman huvitti, että Gurua sanottiin isoksi, sehän oli meidän pikkuinen varsa. Noh, myöhemmin olen todennut, että Håckus oli tässäkin aivan oikeassa. Håckus kävi myös kertomassa, että näkee Gurussa paljon samoja hyvia asiota, joita oli sen emänemässä Circkelinessa.

Uusiin ystäviin tutustumassa

Kesäkuussa 2016 kävimme Gurun kanssa seuramme LidRid Teamin järjestämällä  Håckuksen kaksipäiväisellä ohjasajokurssilla Kiimingin ratsastuskeskuksessa. Kurssi oli oikein antoisa ja minä jaksoin hyvin vielä lyllertää matkassa mahani kanssa. Harmi vain, ettei saatu videomateriaalia kurssilta (en ainakaan semmoista koneelta löytänyt). Samalla reissulla Guru muutti lähemmäksi kaupunkia Kiimingin ratsastuskeskuksen naapuriin Harjun tallille. Talli on ihana maalaistalli, joka oli sopiva välietappi maalta kohti isoa ratsastuskeskusta. Guru sai viettää kolmevuotiskesänsä Harjulla laitumella laumassa ja kasvaa rauhassa. Suuri kiitos myös Harjun tallin väelle! 
Välillä pidin sille pieniä työskentelyjaksoja ja kävimme KRK:n kentällä ja maneesissa ohjasajamassa tai maastokävelyillä lähimaastossa totuttelemassa urbaaninpaan ympäristöön. Guru käyttäytyi oiken mallikkaasti ja kävin sen kanssa kävelyllä ihan raskauden viimemetreille saakka. Tosin loppuajasta minulla oli siskoni tai äitini mukana, sillä jos Guru oli tosi reippaalla päällä en enää pysynyt sen perässä ja piti vaihtaa taluttajaa. Kuuliaisesti poika tallusti mamman kanssa, enkä muista, että olisimme montaa kertaa joutuneet taluttajaa vaihtamaan.

Loppusyksystä/alkutalvesta 2016 Guru muutti sitten Kiimingin ratsastuskeskukseen, jotta kenttä ja maneesi olisivat samassa pihassa eikä aikaa menisi niille kulkemiseen. Aluksi työskentelin sen kanssa paljon ohjasajaen, sillä halusin synnytyksen jälkeen hakea hieman omaa ratsastustuntumaa kokeneemilla hevosilla. Onnekseni pääsin aloittamaan ratsastuksen kunnolla heti jälkitarkastuksen jälkeen. Gurun kanssa aloitimme ratsastuksen joulun aikaan. Se suhtautui siihen yhtä järkevästi, kuin keväällä, vaikka sillä ei oltu yli puoleen vuoteen oltu selässä. Koska sisäänratsastus sujui keväällä niin hyvin ja Gurulla oli selvästi kasvu kesken, en kokenut tarpeelliseksi laittaa sitä kenenkään muun ratsastettavaksi kolmevuotiskauden aikana. Pikkuhiljaa pääsin ratsastamaan taas kaikissa askellajeissa ja olihan se mukavaa päästä oman hevosen selkään, vaikka Guru olikin ihan kamala ruma ankanpoikanen tuohon aikaan ja muistutti ratsastaessa lähinnä hirveä. Eteenpäinpyrkimys oli vähän kateissa voimattomuuden vuoksi, mutta olin onnellinen siitä, miten järkevä ja fiksu Guru oli. Vaikka välillä olin epätoivoinen ja mietin, että eihän tästä mitään kilpahevosta tule, luotin siihen, että tämä on vain tällainen kasvuvaihe. Voiman ja tasapainon kehittyessä Guru alkoikin muotoutua ratsun näköiseksi ja eteenpäinpyrkimyskin alkoi parantua eikä se ole enää lainkaan ongelma.

Tässä linkki videokoosteeseen Guru 1-3v. https://www.youtube.com/watch?v=xMcRAg6xcRI

Kerron Gurun esikoulusta eli 4-5 vuotiskausista erikseen omassa postauskessa lähiaikoina (löytyy nyt täältä), sillä tämäkin teksti jo vähän venähti...  Mutta oli mukavaa muistella alkutaivalta Gurmelin kanssa ja vielä hauskempaa oli tehdä videokoostetta. 4-5v videokin on jo tehtynä, siellä on sitten sitä ”hirvimatskua” tulossa.     

Onnistuuko treenaaminen helteellä?

Ihana kesä! Aurinkoa rakastavana ihmisenä olen nauttinut tästä paahteesta täysin siemauksin. Meillä täällä Oulun korkeudellakin ollaan oltu yli 30 asteen lämpötiloissa.

Guru jaksoi viimeviikolla hienosti kaksi päivää Karon
valmennuksessa helteestä huolimatta.

Mutta pakko on myöntää, että on tämä pitkään jatkunut helle aiheuttanut hieman päänvaivaa hevosten treenejä suunitellessa. Aikatauluja on pitänyt miettiä uusiksi, sillä ihan kuumimpaan aikaan päivästä en haluaisi hevosia höykkyyttää, ne kun ovat silloin hikisen nihkeitä jo pelkästä paikoillaan olemisesta. Tänä kesänä on treenaaminen ollut siis pakko suunnitella aamu ja iltapainotteiseksi, jotta sekä hevonen että ratsastaja ovat jaksaneet treenata kunnolla. Yleensä teen kesäisin työt mielellään  päivällä, sillä valmennettavat pääsevät silloin treenaamaan myös päiväsaikaan. Sitten, kun koulut alkavat ja töissäkäyvillä kesälomat on vietetty, on valmentajalla auttamatta pääasiassa iltaduunia.

Kuumalla kelillä treenatessa pyrin siis aina mahdollisuuksien mukaan järjestämään treenien ajankohdan siten, että lämpötila ei olisi ihan huipussaan. Paras ajankohta tähän on yleensä varhainen aamu. Aamuja mielelläni suosinkin, mutta nyt, kun mieheni kesäloma on ohi ja hän menee aikaisin töihin, en pääse pojan kanssa aamuisin liikkeelle tarpeeksi aikaisin. Iltapainoitteiseksi on siis mennyt sekä ratsastusten että valmennusten kanssa. Kaikista voimakkain auringonpaahde on ohi jo aikaisemmin illalla, mutta lämpötila on pysytellyt useana iltana kolmessakymmenessä vielä yhdeksän aikaan eli melkoista hikoilua on ollut iltatreeneissäkin. Tänä kesänä on myös tullut ratsastettua poikkeuksellisen paljon maneesissa, sillä siellä on ollut suojassa kuumalta auringonpaisteelta (sekä erittäin äkäisiltä paarmoilta).

Hiki tuli käyntilenkillä, kun lämmintä
noin 30C

Onneksi tallissa on viileämpää kuin ulkona. Pidänkin tärkeänä sitä, että jos hevosella aikoo treenata, tulee sen olla sisällä viileämmässä muutaman tunnin ajan ennen treeniä. Suoraan laitumelta tai tarhasta en ottaisi hevosta ratsastukseen ja meillä hevoset ovatkin välillä tulleet aikaisemmin sisälle kuumimpina päivinä. Myöskään heti ratsastuksen jälkeen en laita hevosia ulos kuumaan auringonpaahteeseen, vaan jätän ne sisälle viilentymään. Ja tietenkin suihkun kautta, eli hien huuhtominen pois heti ratsastuksen jälkeen ja siinä samalla viileällä vedellä kasteleminen. Guru, joka ei ole oikein ollut pesullakäynnin ystävä, on alkanut nauttimaan näistä viilentävistä kylvyistä. G on selvästi huomannut kuinka mukavalta viilennys ratsastuksen jälkeen tuntuu.

Olemme viilentäneet hevosia myös kesken treenien valelemalla niiden kaulan ja ryntään viileällä vedellä käyntitaukojen yhteydessä. Etenkin kisaverkassa, kun aikautaluihin ei voi vaikuttaa ja startti on saattanut olla juuri silloin, kun mittari näyttää lähes +35 astetta, on viilentäminen ennen radalle menoa todella tarpeen. Kisaoloissa kuuma jabakarsina ei tarjoa viilenemismahdollisuutta, mutta jabassa olevaa hevosta voi viilentää esimerkiksi kastelemalla verkkoloimen kylmällä vedellä ja pukemalla sen hevoselle (se pitää muistaa riisua ennen kuin se alkaa hiostamaan). Hevosten viilentämiseen on nykyään olemassa myös erilaisia tuotteita, mutta en ole niitä koskaan testannut, joten en osaa sanoa niiden toimivuudesta (onko vinkkejä mitä kannattaisi testata?).

Reipas apulainen huolehti Ypäjän
kisaviikolla siitä, että hevoset saivat
raikasta vettä

Välillä on vaikeaa tietää juoko hevonen tarpeeksi. Etenkin näin kuumilla keleillä hevosen juomisesta on erittäin tärkeää pitää huolta. Meillä hevoset juotetaan yleensä aina treenien jälkeen sillä se on hyvä rutiini niiden tilanteiden varalle, joissa hevonen ei haluaisi juoda, esimerkiksi sen ollessa vieraassa paikassa. Jos se on oppinut juomaan aina treenin jälkeen, juo se yleensä vieraassa paikassakin edes vähän, kun vettä tarjoaa rutiinin omaisesti ratsastuksen jälkeen. Helteellä haluan, että hevoset juotetaan myös ennen ratsastusta. Veden sekaan voi lisätä esimerkiksi melassia, omeanamehua, turvottaa mashia (”mässiä”) tai greenlinea, ihan sen mukaan miten kunkin hevosen vain saa juomaan. Ennen käytin juottamiseen melassia, mutta nyt olen siirtynyt käyttämään vähemmän sokerista ”mässiä”. Pari kourallista ”mässinappuloita” turpoaa nopeasti ja siitä saa maittavan mehun hevoselle.

Treenien jälkeen juomisesta
on tullut Gurulle tärkeä rutiini

Runsaan hikoilun seurauksena hevosen elektrolyyttitasapaino järkkyy helposti ja siksi onkin erittäin tärkeää huolehtia veden saannin lisäksi siitä, että hevonen saa myös elektrolyyttejä tarpeeksi. Olen antanut nyt pitkään jatkuneiden helteiden aikaan elektrolyyttejä ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen siten, että päiväannostus on ollut pikkuisen suurempi kuin purkin ohjeessa. Myös elektrolyytit menevät meillä hyvin alas mässiveden mukana. Jos hevonen ei suostu juomaan elektrolyyttiä, olen lisännyt sen sitten ruuan sekaan. Gurun kohdalla tämä "mässielektrolyyttiveden" antaminen myös ennen ratsastusta on ollut aivan ratkaiseva tekijä siinä, miten poika on jaksanut treenata.

Useiden hevosten kohdalla lämpimät kelit ovat jopa helpottaneet treeniä. Lihakset ovat valmiiksi lämpimät eikä verryttelemiseen kulu niin paljon aikaa ja energiaa kuin kylmällä säällä. Näin ollen treenit on ollut helppo pitää hieman lyhyempikestoisina eikä kuuma keli siten ole päässyt aiheuttamaan liikaa rasitusta. Ylienergiset hevoset saattavat olla mukavasti hieman rauhallisempia. Myös alkukankeat ja siksi alkuratsastuskesta hitaat  hevoset taas ovat alusta saakka reippaampia ja niitä pääsee heti palkitsemaan ja innostamaan energisiksi. Toki joskus helle väsyttää myös hevosia ja tuntuu etteivät ne jaksaisi liikkua mihikään, mielestäni silloin kannattaa lähteä vain vaikka maastoon kävelemään. Mutta yleensä, jos nesteytyksestä ja viilentämisestä on huolehdittu ajoissa ennen treeniä, onnistuu helteellä treenaaminen oikein hyvin.

Miten sitten ratsastaja jaksaa kuumassa? Minä ainakin jaksan hyvin, kun oman nestetasapainon pitää kunnossa. Talvella kovalla pakkasella tuntuu, että menetän toimintakykyni kaikkien paksujen vaatekerrosten alla, pakkanen ottaa henkeen ja varpaat jäätyvät... Se, että on kuumaa ja hikistä ei minua hidasta lainkaan. Muutaman kerran kävi tänä kesänä kyllä niin, että keskityin ratsastuksen jälkeen niin tiiviisti hevosen juottamiseen ja kylmäämiseen, että oma vesipullo jäi maneesiin ja muistin sen vasta siinä vaiheessa, kun alkoi ihan kunnolla heikottaa.

Tämän kesän uusi suosikkijuomani

Ratsastajan tulee muistaa myös se, että pelkkä vesi ei välttämättä riitä silloin, kun hikoilee kovasti. Kannattaa siis valita semmoinen juoma, jossa on myös suolaa, esimerkiksi kivenäisvesi (johon oikesti on lisätty suolaa, kaikkiin kivennäisvesi -nimellä myytäviin ei ole) tai urheilujuoma, joka sisältää myös suolaa. Nestetasapainon ylläpitämisestä tulee huolehtia koko päivän aikana, pelkästään treenien yhteydessä se ei riitä. Jos edellisenä päivänä ei ole huolehtinut nesteytyksestä, vaikuttaa se vielä seuraavanakin päivänä jaksamiseen.

Olen huomannut helteen ja hiostavan kelin aiheuttavan myös tavallista herkemmin hiertymiä. Varusteet, jotka normaalisti tuntuvat istuvan hyvin saattavatkin hikisenä hiertää pahasti ja aiheuttaa kipeitä hiertymiä. Omien ja (etenkin) hevosen varusteiden sopivuudesta kannattaa siis huolehtia, että välttyy näiltä turhilta vaivoilta. Valitettavasti aikaisemmin sopivat saappat saattavatkin kisoissa hiertää nilkasta tai polvitaipeesta, eli kannattaa pitää rakkolaastareita mukana.

Tiivistetysti hyväksi koettuja vinkkejä helteisenä kesänä valmentautumiseen ja kisaamiseen:

-Pyri treenaamaan mahdollisimman viileänä ajankohtana (esim aamulla)

-Ratsasta maneesissa (jos siellä on viileämpää kuin ulkona)

-Ota hevonen sisälle hyvissä ajoin ennen treeniä, jotta se ehtii viilentyä

-Viilennä hevosta treenin aikana (ämpäriin kylmää vettä, sienellä kaulan ja ryntäiden valelua)

-Viilennä hevonen heti treenien jälkeen 

-Jätä hevonen liikutuksen jälkeen sisälle (tai muuhun mahdollisimman viileään paikkaan)

-Juota hevonen ennen ja jälkeen ratsastuksen, muista myös elektrolyytit

-Opetelkaa juomisrutiini (esim Gurulla aina siinä vaiheessa ämpäri eteen, kun otan suojia pois ratsastuksen jälkeen. On sisäistänyt sen niin hyvin, että äänekkäästi muistuttaa jos unohdan)

-Pyri treenaamaan lyhyesti ja tehokkaasti

-Jos hevonen on selkeästi uupunut ja kuumissaan, muuta suunnitelmaa treenien suhteen

-Huolehdi omasta nestetasapainosta (pitkin päivää!), muista myös suola

-Varmista, että varusteet ovat sopivat eivätkä hierrä (rakkolaastarit varalta mukaan..)

Tästä linkistä löytyy hyvin tietoa hevosten hoidosta hellepäivänä:

http://www.hevostietokeskus.fi/index.php?tid=284

Onko parempaa kuin uimapatjalla
loikoilu auringonlaskussa?

Nautitaan vielä näistä viimeisistä hellepäivistä tälle kesälle. Ei muuta kuin loppuverryttelynä uimaan, jos mahdollista hevosen kanssa, tai ainakin sitten kotimatkalla treenien jälkeen.