Joulun (tai no oikeastaan ensi kesän) odotusta

Huh mikä loppusyksy takana! Blogi jäi hiljaiselolle, kun piti vääntää gradu loppuun (lisäksi jatkuvasti jotain luentopäiväkirjoja yms tehtäviä) ja siitä seurasi totaalinen kyllästyminen kirjoittamiseen ja koneella istumiseen. Mutta gradu tuli tehtyä, nyt vielä olisi sitten päättöharjoittelua ja sivuaineiden opiskelua jäljellä. Koitan tähän tutkintoon mahduttaa tosiaan myös kaksi aineenopettajuutta niin on tässä vielä tekemistä...

Tonttuna Passen kanssa joskus
6-7 vuotta sitten, Passe ei arvostanut :D

Ei kerta kaikkiaan sovi liikkumaan tottuneelle ihmiselle semmoinen, että istuu tunti tolkulla tietokoneella ja kirjoittaa. Jos joutuisi sitä enemmän harrastamaan, pitäisi varmaan hankkia semmoinen säädettävä pöytä et voi seisten kirjoittaa :D Selkä on ollut ihan tönkkönä tuon graduprojektin jäljiltä. Piti suunnitella uusi aamujumppa itselle, että pääsee sängystä ylös! Ja ihan kamalaa katsoa ratsastusvideoita kun ylävartalo on ihan tönkkö. Kuinkahan lien monta hierontaa tarvitaan, että tämä kramppia hellittää. Myös osansa kankeuteen on vaikuttanut myös se, että olen taas tehokkaasti sairastanut kaikki lapsen päiväkodista tuomat flunssat ja joutunu niidenkin vuoksi pitämään taukoja treenaamisesta. Lievää kaamosväsymystä on ollut havaittavissa ja tämä pimeys alkaa jo tympäistä. Onneksi olen jouluihminen ja nyt kun on saanut laitella joulua ja alkaa fiilistelemään joulutunnelmaa kynttilän valossa, on mieli alkanut pikkuhiljaa heräilemään syyskoomasta. Siispä päätin kirjoittaa blogiin tällaiset pikakuulumiset. Paljon on kunnon postauksista ideoita muistissa odottamassa sitä, että jaksaa ja ehtii istua koneella taas hetken pitempään.

Videolla Gurun vetristelyä pikku esteillä, ensimmäistä kertaa kolmen askeleen linja eikä kaaduttu toisellakaan esteellä.

Gurun kanssa treenit on sujuneet pääasiassa hyvin. Maan jäätyminen ja hokit jäykistivät pollen, mutta siitä selvittiin kun päästiin vähän hyppelemään pikkuesteitä ja saatiin paikat auki. Hetkellinen kyseenalaistuskausi oli tuossa jokunen viikko sitten, mutta muutamassa viikossa poika uskoi, että ei saa edelleenkään tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. Perus teini olisi halunnut jatkuvasti vaan hengailla kavereiden kanssa ja keskittyä tarkkailemaan, mitä muut tekevät ja reagoida kaikkiin muiden tulemisiin, menemisiin tai pomppimisiin. Ihan sama mitä ratsastaja yritti pyytää. Todella ärsyttävä ja hermojaraastava vaihe! Joulukuun alun Karon valmennuksissakin treenien alku meni turhana säätämiseen, kun piti vääntää aiheesta saavatko muut hevoset liikkua maneesissa, sinne tai sieltä ulos... Kropaltaan Guru tuntui melko hyvältä ja kun malttoi kuunnella tuli kivoja pätkiä. Päästiin vähän aloittelemaan babysulkuja ja vaihtoharjoittelu on saatu alulle. Onneksi riiviökausi näyttäisi helpottaneen ja nyt Guru on ollut ihan enkeli.

Videoilla Gurun kanssa avo ja babysulku pätkät (riehumisen väsyttämä hevonen ja jäykkäselkäinen ratsastaja...) sekä Donny, jolla pitkästä aikaa pääsin Karon silmän alle treenaamaan. 

Osaltaan mielen rauhoittumiseen vaikutti varmasti se, että jätin lopulta kauran kokonaan pois ruokinnasta. En heti osannut yhdistää hieman kasvanutta kauran määrää syksyllä alkaneeseen riehumiseen, joka ei ole ollut aikaisemmin ollut Gurulle tyypillistä. Toki se on aina ollut reaktiivinen, mutta kuitenkin tosi järkevä ja helposti nollannut tilanteen ja luottanut ratsastajaan. Nyt oli välillä ihan ihme tiloissa eikä vaan pystynyt hillitsemään ylitsepursuavaa energiaa. Olin jo hieman huolissani siitä, onko terveys nyt varmasti kunnossa, mutta mitään kipuiluun viittaavaa ei kuitenkaan ollut havaittavissa. Tuo oli tosiaan enemmän semmoista "positiivista energiaa", jota vain ei pystynyt hillitsemään ja siihen yhdistyi sitten jätkämäistä uhmaikää. Varsasta asti kun on tämän nuoren herran toilailuja seurannut, pystyy vähän arvailemaan mistä milloinkin on kyse.

Aina Guru on vastannut ruokintaan "hyvin" niin, että vapaapäiviksi väkirehumäärää on pitänyt pudottaa, ettei tule "possuvirtaa". Ja kaura määrät eivät todella ole olleet isoja, "maksimimäärä" on ollut vajaa 1,5litraa päivässä (3x vajaa 0,5l). Lopulta tajusinkin kauran ja riehumisen välisen yhteyden, kun Guru oli pitkästä aikaa kaksi päivää peräkkäin vapaalla, jolloin väkirehut pudotettiin heti minimiin. Olin varautunut hurjaan painiotteluun vapaiden jälkeen, mutta poikahan olikin oiken kiltisti. Reipas ja menevä, mutta ei ylikuumuva. Jätin kauran heti pois eikä ole kertaakaan sen jälkeen ollut ylireaogoiva kuumakalle. How simple is that?! Nyt mennään build upilla, greenlinella, pellavalla ja öljyllä, joita sai aikaisemminkin kauran rinnalla. Mietinnässä on jonkun uuden rehun kokeilu, siitä tulossa lisää myöhemmin.

Pari viikkoa sitten oli Tainion tarkastus ja kirohoito. Positiivista palautetta tuli ja liikkuvuudet oli kohdillaan. Nyt oli ensimmäistä kertaa myös sen tuntuinen, että pystyy nostamaan rintakehänsä ja on kropaltaan valmis kokoaviin harjoituksiin. Tämä oli tosi kiva kuulla, jospa se tarkoittaisi myös sitä ettei enää tulisi hirveästi lisää korkeutta... Käsittelyn jälkeen Guru oli pari päivää vähän outo ratsastaa (mikä on ihan normaali reagtio häneltä sekä kiroihin että hierontoihin), mutta sen jälkeen on ollut tosi hyvä kun on lukot taas aukaistu.
Toissapäivänä oli sitten rokotus ja raspauspäivä, samalla klippasin Gurun toistamiseen tälle talvelle. Oli kasvattanut jo tuuheamman turkin kuin ennen ensimmäistä klippausta ja joutui tunti tolkulla kuivattelemaan treenin jälkeen... Nyt otetaan muutama päivä vähän kevyemmin ja sitten jatketaan treenejä. Tänään oli yllärinä irronnut kenkä ja hokinreijät jalassa, mutta heti huomenna aamusta saadaan kenkä takaisin ja toivottavasti haava paranee helposti. Ei kovin pitkää lomaa tarvisi tähän saumaan, kun taas kivasti saatiin mielikin mukaan treeniin.

Kesän ikävöintiä, olispa noin
 valoisaa ja lämmintä sekä rento maastomopo

Mukavia juttuja on suunnitteilla taas ensi vuodelle ja niitä kohti innolla mennään. Onneksi pahin syksyn synkkyys alkaa olla jo takana niin alkaa virtaa taas riittää. Blogikin herää taas kaamosmasennuksesta henkiin :)  

Ihanaa joulun aikaa kaikille! (Kyllä se kesäkin sieltä vielä tulee..)

Syyskuulumisia

Mistä tietää, että on tullut syksy?

No ainakin siitä, että ensimmäisinä pakkasaamuina hevoset ovat erityisen pörhäkkänä. Tuuli sekä pitenevät varjot ovat toki jo ennen pakkasöitä aiheuttaneet lievää syysvillitystä.

Ja varma syksyn merkki on se, että minä olen flunssassa... Pitäisi varmaan oikeasti harkita muuttoa jonnekin lauhkeammalle ilmastovyöhykkeelle, sillä olen jo vuosia sitten diagnosoinut itselleni talviallergian. Hevosten syysvillitys ja oma puolikuntoisuus ei ole kovin hyvä yhdistelmä.

Tänä syksynä on kyllä ollut erityisen kaunista ja aurinkoisia ihania maastoilupäiviä on ollut mukavasti. Ella kävi kuvaamassa Gurua syyskuun lopulla ja sai napsittua ihania kuvia pikku riiviöstä. Guru ei oikein ymmärtänyt poseeraamista ja paikallaanolo alkoi pitemmän päälle tuntumaan hänen mielestään niin ärsyttävältä, että taakse poistu/metsään loikkaa olivat paljon kiinnostavampia vaihtoehtoja. Ella saikin välillä paeta kauemmaksi kun teinihirviö alkoi riehumaan. Gurun kanssa ei juuri koskaan ole vaikeuksia olla taluttajan roolissa, vaikka se olisi ihan mahdottoman villi. Se kunnioittaa taluttajaa eikä tule päälle. Taluttajan paikalla on siis turvassa viuhuvilta kavioilta, mutta sivullisten on parempi poistua pitkien jalkojen ulottumattomiin.

"Haluan sisälle, täällä on märkää"

En juurikaan pidä syksystä, olen täysin kesäihminen. Mutta nyt kun flunssa alkaa helpottaa niin tuntuu suorastaan energiseltä ja intoa päästä kunnolla treenaamaan löytyy. 

Gurulla oli melkein pari viikkoa hieman kevyempää, mikä varmaan omalta osaltaan teki hyvää, mutta aiheutti myös sen, että syysvillitys pääsi oikein kunnolla esiin. Täysin vapaalle en uskaltanut Gurua nyt päästää ollenkaan, sillä se keksii niin nopeasti oheistoimintaa ja menee ärsyttäväksi käsitellä. Siitä tulee sellainen ylivilkas lapsi, joka ei keskity mihinkään ja häslää joka suuntaan. Eli kovasta flunssasta huolimatta oma hevonen oli liikutettava (rajana tässä kuitenkin se, että kuumeessa EI urheilla ollenkaan ja siitä pidän tiukasti kiinni). NoShoutin kanssa onneksi valmentaminen onnistuu vaikka olisi ääni käheänä, joten vaikka en pystynyt juurikaan ratsuttamaan saatiin valmennukset pidettyä. 

Guru ja Kelly ensimmäisenä kunnon
pakkasaamuna

Gurulla oli siis kevyehköä läpiratsastusta ja maastoilua reilun viikon ajan. Ja voi pojat se ehti kerätä siinä ajassa jo virtaa. Onneksi olin itse jo hieman paremmassa kunnossa, kun poika päätti heittäytyä ihan villiksi kentällä. Uutena kuviona oli jo edellisenä päivänä tullut pomppiminen samalla vinkuen ja tätä "iuku-pukkia" sit harrastettiin ihan urakalla. Myös levaden tämä nuorimies päätti opetella. Täsmennettäköön vielä, että sillä ei siis ollut mitenkään tarkoitus poistaa minua kyydistä tai vastustella apuja, vaan kyse oli ylitsepursuvasta energiasta, joka purkaantui tällaisena ratsastajalle ei niin miellyttävänä ilakointina.

Otettiin Gurun kanssa käyttöön
tämä visionin sylinterikuolain.
Kolmipalalla oli välillä rauhaton
suusta, tällä on ollut super hyvä!

Huh hei ja kyydissä pysyin, mut rento keventely ja kuntolaukka vaihtui miltei tiukkapipoiseen harjoitusraviin, laukkatyöskentelyyn ja siirtymistreeniin, joka kesti lähes tunnin, ennen kuin poika malttoi alkaa kuuntelemaan. No positiivisena asiana voisi mainita sen, että kunto on kyllä kasvanut kun herraa ei noin vain väsytetä enää. Ja tasapaino parantunut, kun uskaltaa ratsastaja selässä harrastaa näitä kuvioita, joita aikaisemmin on harjoitellut vain vapaana ollessaan. Tämän työrupeaan jälkeen Guru oli sitten erittäin lunki ja tyytyväinen elämäänsä. Se on kyllä mainio tyyppi, kun on todella silmin nähden tyytyväinen silloin, kun on päässyt kunnolla töihin :D 

Tuota reipashenkistä urheilupäivää seuraavana päivänä meillä oli kevyt puomi/kavaletti tunti ja poikanen oli aavistuksen voimaton edellisen päivän hillumisesta johtuen. Mutta taas löytyy positiivinenkin puoli nimittäin velttoudesta huolimatta Guru suoritti jumppatehtävät kunnialla eikä minusta enää tuntunu sen kanssa siltä, että se kompastuu pikkuesteisiin ja kaatuu. Ehkä jonkin sorttista koordinaation paranemistakin on siis tapahtunut.

Lokakuun Karon valmennuksiin ehdin onneksi pahimmalta flunssalta toipua. Guru oli super hyvä ensimmäisenä päivänä ja antoi selkään tosi hienoja fiiliksia, kun työstetiin ravia. Tuli kiinni istunnasta, aktivoi takajalkoja ja lähti istunnasta myös rintakehä ylhäällä isompaan raviin. Jaksoi vielä kantaa itsensä lopussa raviväistöissä ja avoissa. Voimaa on tullut lisää, jes!

Toisena päivänä oli vuorossa laukkatyöskentely, mutta edellisen päivän työt painoivat pojalla jo vähän pakaroissa ja se hieman jyräili menemään välillä... Hyviäkin pätkiä oli joukossa ja päästiin tekemään vastalaukkaa, mutta vasemman laukan nosto meinasi lopussa kadota kokonaan. Välillä hallintalaitteisto katosi ja Guru olisi halunnut esimerkiksi mennä toiseen päähän Luka-hepan luokse. Melko mieltäylentävä tunne, kun valmentaja nauraa et "sä olet kuin Mikki Hiiri merihädässä" :D  No nauratti se kyllä itselläkin tuo kaikkea muuta kuin hallittu kouluratsastus. Mulla meinasi myös pää irrota Gurun pukittaessa napakasti kesken laukkaamisen. Niskoissa tuntuu vieläkin, sen verran rajusti pää retkahti taakse, kun takapuoli pysyi satulassa.

Varsinainen "teenager"- päivä siis, vähän kun väsytti niin herra ilmaisi sen selkeästi. Saatiin asiat kuitenkin läpi ja hyvä mieli jäi molemmille näistä treenipäivistä. Ja erittäin positiivista oli se, että valmennusten jälkeisenä päivänä kun palauttelujumpattiin ei Gurulla tuntunut olevan ollenkaan väsy ja sen tuntui mukanvan letkeältä. 

Tästä on hyvä jatkaa treenejä, jospa se pahin syysvillityskin olisi jo kesytetty :D 

"Hui, mitä tuolla näkyy"

"Ai niin, katse kameraan"

Ajatuksia ratsastuskilpailuiden järjestämisestä

Oman seuran 1- ja 2- tason kisaviikonloput ovat onnellisesti takana. Nyt pitäisi alkaa jo suunnittelemaan seuraavia kisoja. Tai siis sitä, milloin niitä pidetään. Otetaanko ensi kaudelle 2-tason kisat mihin ajankohtaan ja kuinka usein talven aikana pidetään 1-tason kisoja. Meillä haasteeksi tulee sopivien viikonloppujen löytäminen, sillä seuralaiset ovat aktiivisia kisaajia ja suurin osa kiertää ympäri Suomea 3- ja 4-tason kisoissa sekä este- että kouluratsastuksessa. Eli silloin, kun muualla on kisoja, joihin porukka lähtee, meillä ei ole talkoilijoita. Yleensä tässä vaiheessa, kun omien kisojen ajankohdat pitäisi päättää, ei vielä ole varmuutta siitä onko paikalla talkooväkeä vai ovatko kaikki Etelä-Suomessa isoissa kisoissa... Omalla alueella päällekkäisyyksien välttäminen yleensä jotenkuten onnistuu, mutta lähialueiden kisojen saatika isompien 3-4-tason kisojen kanssa se tuntuu olevan mahdotonta.

Kuuluttajan avustaja Mortti

Kilpailuiden järjestäminen on mukavaa. Siis silloin kisapäivänä, kun kaikki tapahtuu ja porukalla tehdään. Hyvän tiimin kanssa on mukava talkoilla ja iloinen ilmapiiri on palautteesta päätellen tarttunut myös meillä käyneisiin kisaajiin.

Mutta kilpailuiden järjestäminen on myös kuormittavaa. Ja väsyttävää. Ja veemäistä. Ainakin sille henkilölle, jonka vastuulle on sattunut kaikki se kipa ja equipenäppäily ennen ja jälkeen kisojen. Meidän seuran tapauksessa se olen minä, joka ei ole millään tavalla lahjakas käyttämään tietokonetta eikä ymmärrä sitä, miksi ohjelmat joskus toimivat ja joskus eivät. En ymmärrä tietokoneista mitään. Olen käyttänyt energiani oppiakseni ymmärtämään hevosia ja ihmisiä. Koneet ei kiinnosta, ei sitten yhtään.

Tänä syksynä tarkeni tornissa. NoShout
matkassa mukana ja aina kuulutusten välissä
ehti valmentajan rooliin verkka-avuksi.

Voi sitä turhautumisen määrää, kun yrität esimerkiksi lisätä SRL:n kilpailujärjestelmä kipassa kisakutsuun jotain ja aina kun painat tallenna kipa heittää sinut etusivulle ja on kirjannut sinut myös ulos (tuttu ilmiö myös kisoihin ilmoittautuessa). Siis mitääh, miksi se tekee niin!?
Tai, kun teet koulukisojen lähölistoja equipe-ohjelmalla ja aina pamahtaa ruutu ”Väärä aikakirjaus tai aika per ratsukko kouluratsasuksessa, korjaa luokan tiedoissa”. Luokan tiedoissa kaikki on näppäilty ihan oikein. Ja monen yrityksen, muutaman tietokoneen vaihdon ja ihmettelyn jälkeen alkaa muistua mieleen, että tämä taisi jotenkin liittyä windowseihin. Näin oli ehkä vuosi sitten kerrottu (kun painin saman ongelman kanssa). Liittyi johonkin pisteen lukemiseen kaksoispisteenä tai jotain. Ja jep, vielä koneen vaihto ja windows seiskalla homma toimii niin kuin pitääkin. Onneksi miehen pöytäkoneesta se löytyy, muuten olisi jäänyt lähtöajat laittamatta.
Ihan käsittämätöntä tämmöisen tietokoneamatöörin mielestä. Toimiessaan ohjelmat ovat suhteellisen helppokäyttöisiä taitamattomallekin, mutta yleensä aina tulee jotain ongelmia ja täytyy alkaa kyselemään tyhmiä tutuilta tai alueen kisa-asioista vastaavilta, jotta homman saa toimimaan. Onneksi olen aina saanut apua näissä ongelmatilanteissa (kiitos Mari!) 

Sitten on ne kaikki viestit ja puhelut, joita tulee kisoihin liittyen. Yleisin työllistävä tekijä on se, että (yllätys yllätys) kipa jumitti eikä päässyt ilmoittautumaan. Näitä huono-onnisia sitten lisäillään equipen listoille ennen lähtölistojen tekoa. Etenkin 1-tason kisoja järjestäessä tulee myös paljon kysymyksiä. Mikä lupa pitää olla, miten hankitaan (vaikka kisakutsussa olisi linkki liiton sivuille lupa-asioihin), entä jos se ei ole ajoissa maksettuna tai hevosella ei ole reknroa, miten voi ilmoittautua...??? Mieleeni herää aina kysymys siitä, että eikö kisauraa aloittelevilla ratsastajilla ole valmentajaa(tai ratsastuksenopettajaa) joka neuvoisi näissä asioissa?

2-tason koulukisat KRK:lla, estekisat on niin hektisiä ettei
tornista ehdi mitään kuvia ottamaan :D 

Älkääkä ymmärtäkö väärin, mielelläni autan ja pidän tärkeänä sitä, että kaikki pääsevät osallistumaan myös niihin ensimmäisiin kisoihinsa. On mukavaa auttaa tulevat kilparatsastajat kisoihin hyvillä mielein. Olen siis näitä asioita hoitaessa hyvin joustava. Kisoja edeltävällä viikolla etsin hevosten rekisterinumeroita sukupostista (ihmisillä on tapana lähettää vain oma ja hevosensa nimi, vaikka pyydät sport-idetä ja reknroa..), kokeilen josko e-lupa olisi päivittynyt, että rastastajan voisi lisätä lähtölistaan yms. Tämä vie tuhottomasti aikaa ja se aika pitää ottaa vapaa-ajasta sillä tämähän on talkoohommaa.
Vaikka olen melko hyvä säilyttämään positiivisen asenteen ja mielen, niin jossain vaiheessa tätä rumbaa se aina meinaa pikkuisen olla kateissa. Etenkin silloin, kun se tietokoneella vietetty aika pitäisi käyttää esimerkiksi omiin opintoihin eikä kipan kanssa taistelemiseen. Martyyriassenne meinaa hetkittäin puskea päälle ja miksikö, no siksi etteivät tietokoneohjelmat pelitä niin kuin pitäisi ja kilpailu-uran aloittavat ratsukot tuntuvat olevan turhan yksin ilman omaa "tukihenkilöä", joka auttaisi alkuun kisahommissa. Onneksi työstä saatu kiitos onnelliselta poniäidiltä/isältä karistaa tuon martyyrinviitan harteiltani nopeasti. 

Atutaulu nousee paikoilleen näppärästi.
Trukkikuskilla oli LA tuosta 4pv päästä.

Meillä, kuten varmasti monella muullakin seuralla, on tehokas ja aktiivinen ydin porukka, joka aina ottaa vastuuta kisojen järjestämisestä. Rakkaudesta lajiin, tai ihan puhtaasta hulluudesta, painetaan yötämyöten, että kisaajilla sekä yleisöllä olisi ihanaa ja helppoa toimia kisapaikalla. Koska meidän seurassa porukka kiertää kisoja ympäri Suomen, on meillä kilpailuita järjestäessä rima melko korkealla sillä tiedämme, miltä se kisaajan näkökulmasta tuntuu, kun homma tökkii.

Ja sitten on ne muut seuralaiset, joita pitää hieman enemmän houkutella mukaan. Talkoohengen uupumisesta on ollut aina välillä kirjoittelua esim. somessa, enkä nyt siihen sen kummemmin takerru, sillä onneksi meillä on aina lopulta hyvä porukka ja tarpeeksi reippaita tekijöitä hommissa. Siitä voi tietenkin aina haaveilla, että uudet innokkaat talkoilijat oma-aloitteisesti ilmoittaisivat olevansa halukkaita vastuutehtäviin ja kokeilemaan myös sellaisia talkootehtäviä, joista ei ole aikaisempaa kokemusta. Näin saataisiin taakkaa pienenemään ydinporukan harteilta, kun olisi useampia, jotka osaavat ottaa jonkun tietyn homman haltuun. Suunnitemissa onkin oman seuran talkoohommia helpottamaan entistäkin tarkemmat kirjalliset ohjeet kilpailuiden järjestämiseen liittyvistä talkoilun vastuualueista niin, että periaatteessa kuka vain voisi ne hoitaa.
Olisi myös kiinnostavaa tietää minkälaisia talkoosysteemejä muilla on käytössä. Toimivatko esimerkiksi talkoopassit tai vastaavat "porkkanat"?

Pointtini on siis se, että itse kisapäivät talkoiluineen ovat mukavia ja inspiroivia. Mutta näin kisajärjestäjänä sekä kilpailijana toivoisi Ratsastajainliiton tekevän jotain tuolle toivottamalle kipalle (muutakin kuin ilmoittautuessa parittävän SRL:n maksun nostaminen). Helpottaisi varmasti sekä kilpailijoita että kisajärjestäjiä, jos esimerkiksi ilmoittautuminen onnistuisi vaivattomasti (myös sunnuntai-iltoina kun käyttäjiä on paljon ilmoittautumassa).

Ja valmentajana toivoisin, että kollegat opastaisivat niitä kisauraa aloittavia ratsastajia aivan kaikessa, mitä kisoihin lähtiessä tulee ottaa huomioon. Kilpailulupien hankkimisesta ja kilpailunumeron löytämiseen lähtölistasta aina kisapaikalla toimimiseen.
Ja kisaajilta (sekä omalta talkooväeltä) toivoisi, että kilpailijatiedotteet luetaan ennen kisoihin lähtöä. Siellä on yleensä kerrottu juuri ne asiat, jotka alkavat mietityttämään siinä vaiheessa kun kisapaikka lähestyy. Itselläni on huomattavasti rennompi olo uuteen paikkaan kisoihin mennessä, kun on esimerkiksi ennen lähtöä tutustunut kisa-alueen karttaan ja pysäköintiohjeisiin, jotka yleensä kilpailijatiedotteesta tai kisakutsusta löytyvät. Kisapäivät ovat usein kilpailijalle ja taustajoukoille jännittävä kokemus ilman vieraassa paikassa harhailemista ja siitä aiheutuvaa kiirettä ja hampaiden kiristystä.
Ja viimeisenä, mutta ei tosiaankaan vähäisempänä toivon kaikille kisaajille ja järjestäjille avointa ja positiivista asennetta kisapäivinä. Tämä on meille kaikille rakas harrastus ja sen kuuluisi olla mukavaa. Oikeanlaisella asenteella pienet vastoinkäymiset ratkeavat näppärästi ja porukalla hommat hoituvat. Nautitaan siis yhdessätekemisestä ja iloitaan onnistumisista!

Tässäpä siis tämmöinen purkautuminen, kiitos ja anteeksi!

Ratsastuskuvia ja Karon valmennukset

Nyt viimein ehdin tekemään postauksen jo melkein parin viikon takaisesta Karon valmennuksesta. Mukana on myös kunnon ratsastuskuvia, joita oli ensimmäisenä valmennuspäivänä ottamassa Ella Karjalainen. Toiselta päivältä saatiin vähän videonpätkää, kun Ella Pääkkönen sattui sopivasti paikalle katsomaan meidän valmennusta. Kiitos molemmille Elloille :) 

Guru valmiina treeniin, kuski asettelee näemmä vielä harjan ojennukseen

Treenasimme siis kahtena päivänä Karolina Liuksialan valmennuksessa. Karo käy meillä noin kerran kuussa valmentamassa ja viime talvesta alkaen olemme Gurun kanssa osallistuneet molempina päivinä. Sitä ennen, Gurun ollessa vielä nelivuotias, osallistuimme aina vain yhtenä päivänä. Usein osallistun valmennuksiin myös asiakkaiden hevosilla.

Tällä kertaa pääsimme kivasti jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Eli tavoitteena on nyt koko ajan parantaa Gurun kantovoimaa ja saada sitä entistä enemmän takaosansa päälle. Tämän treenikauden aikana tulisi kokoamisasteen ja voiman kasvaa huikeasti, jotta päästään etenemään koulutuksessa siinä tahdissa, joka on tavoitteena. Tietenkin hevosta kuunnellen. Pakottamalla ei mikään onnistu eli liian vaikeaan paikkaan ei Gurua ole tarkoitusta laittaa, vaan treenata sitä niin, että se askel kerrallaan kehittyy kohti tavoitteita. Voiman kasvaessa mukavuusalueen raja nousee ja vaatimustasoa voi aina asteittain lisätä. 

Haimme jo alkuravissa tahdikasta ja joustavaa askelta, jossa Guru liikkui kunnolla takajalat alla ja selkä pyöreänä. Työskentelimme pieniä muutoksia ravin sisällä, niin että puolipidättein välillä siirrettiin painoa enemmän taakse ja sieltä sitten hieman ratsastettiin eteen tasapainoa menettämättä. Koska Gurulla ei vielä ole hirveästi voimaa koota, lähtee se helposti vähän vyörymään ja kiihdyttämään vauhtia. Aina jo ennen kuin se meinasi lähteä kiihdyttelemään otettiin puolipidätteillä painoa paremmin takaosalle. Guru tuli tässä tosi hyvin läpi ja antoi hyvin vaikuttaa itseensä. Karon sanoikin, että nyt on takana ne ajat, kun ratsastetaan vain nuorella hevosella kovaa eteenpäin :D

Ratsastaja jäi kiinni peilailusta...

Ensimmäisenä päivänä työskentelimme ravi-laukka siirtymisiä sekä laukkavoltteja vasemmassa laukassa. Toisena päivänä työstimme sitten samoja asioita enemmän oikeassa laukkassa. Laukkatyöskentely on Gurulle sen verran rankkaa, että työstimme laukat tarkoituksella eri päivinä, jotta se jaksaisi tehdä paljon hyviä toistoja. Gurun väsyessä laukkaaminen menee melkoiseksi vyörymiseksi ja 20m ympyrälle kääntyminenkin tuntuu haastavalta.

Tämähän ei näytä enää ihan niin pitkältä pötkylältä koko ajan

Nostoissa Guru pitää saada valmisteltua niin, että sillä on sisätakajalka kunnolla alla. Eli laukka kannattaa nostaa hieman avotaivutusmaisesta asennosta, jotta se pääsee laukkaan kunnolla kroppansa läpi. Jos takapää jää yhtään sisälle retkauttaa Guru itsensä laukkaan hupsusti etuosaa heilauttamalla.  Vasemman laukan nosto on huomattavasti vaikeampaa ja väsyessään Guru alkaa tarjoamaan helposti vastalaukkaa. Oikeassa laukassa sekä nostot että voltille kääntyminen on helpompaa, mutta nyt saimme myös vasemmassa laukassa takapäätä paremmin alle ja joustoa kroppaan. Oikeassa laukassa tuli suorastaan vau -fiiliksiä. Alaspäin siirtymiset Guru tekee lähes 100% melko hyvin. Se tulee takaisin tosi kivasti istunnalla ja laukasta raviin siirtymistä on jo kohtalaisen helppoa ratsastaa heti hyvää ravia ulos. 

Työskentelimme siis kumpanakin päivänä siirtymisten parissa. Sekä askellajista toiseen, että pienillä eroilla askellajien sisällä. Näiden ihan perusharjoitusten avulla saa tosi hyvin treenattua kuuliasuutta, voimaa ja notkeutta. Kun muistaa aina vaatia hyvät siirtymiset ja huolelliset taivutukset kaarilla, tulee hevonen paljon paremmin läpi kaikessa tekemisessa - tätä yritän aina omillekin valmenettaville muistuttaa. 

Molemmat niin keskittyneinä

Luppakorva kuuliaisena

Parin viikon takaiset valmennukset menivät siis oikein mukavasti ja Guru pääsi kunnolla töihin. Se kuitenkin palautui treenipäivistä hyvin ja on työskennellyt hyvin myös viimeviikon. Olemme nyt tehneet niin, että suunnilleen kahtena päivänä viikossa treenataan siirtymisiä sekä fiiliksen mukaan vastalaukkoja, avoja ja väistöjä, niin että G työskentelee vähän "kootummin" ja vaadin vielä esim muutaman noston senkin jälkeen, kun se hieman väsähtää. Saimme nimittäin "läksyksi" parantaa myös kuntoa, niin että Guru jaksaisi työskennellä kunnolla pitempään ilman välikäyntejä. 

Parina päivänä viikossa olemme tehneet rennomman läpiratsastuksen, niin että olemme pyrkineet menemään kentällä ja päästelemään isoa laukkaa, jota kutsun itse myös kuntolaukaksi. Silloin edetään siis reippaassa tempossa isoa laukkaa kenttää ympäri, kuitenkin pyöreyden säilyttäen, eli hyvä pyöreä peräänanto ja pyöreä muhkea laukka-askel ovat kuntolaukassa tavoitteena. Näinä päivinä olemme tehneet myös kevyessä ravissa irrottelevia loivia avotaivutuksia välillä askelta pidentäen. Myös rennompina päivinä kiinnitän huomiota siihen, että hevonen ei juokse altani vaan työskentelee tasapainossa myös reippaammassa tempossa edetessään. Puomit ja kavaletit kuuluvat välillä näiden päivien ohjelmaan. Tavoitteena on se, että kerran viikossa pääsisimme puomi- ja kavalettivalmennukseen Pian silmien alle.

Hyvä treeni = hyvä mieli, vaikka hiki tuli

Lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu yksi ihan vain maastopäivä. Lähinnä reipasta kävelyä pitkä lenkki peruskunnon parantamis- ja palautumismielessä. Pyrin käymään loppuverryttelyt maastossa muinakin päivinä , jos vain sää sallii. 

Noin neljän viikon välein (kolme viikkoa töitä - palautumisviikko) pidän niin sanotun palautumisviikon, jolloin maastokävelypäiviä on useampi ja kokoavaa sileäntyöskentelyä vähemmän. En kuitenkaan harrasta mitään "pitkinohjin höntsäilyä", sillä haluan kevyempinäkin päivinä hevosen työskentelevän niin, että se on sen kehityksen kannalta mielekästä. Eli aina kun hevonen liikkuu ratsastajan kanssa, tulee sen mielestäni tehdä se oikein ja kehittää/jumpata tarkoituksen mukaisia lihaksia. Saatan olla jonkun mielestä vähän tylsä tyyppi, mutta maastokävelylläkin osan matkasta työskentelen hevosta pyöreäksi niin, että se kävelee kunnolla selän läpi.

Nyt Gurulla on ollut vielä kaksi täysin vapaata päivää viikossa (välillä niinä päivinä maastakäsin kävelylenkki). Vapaapäiviä en mielellään pidä peräkkäisinä päivinä, sillä silloin pojalle kertyy ylimääräistä riehumisvirtaa ja se alkaa keksiä omaa, ei niin kehittävää, tekemistä vapaa-ajallaan..

Korvien asennosta päätellen G yrittää kerjätä Karolta herkkuja treenin jälkeen

Toivottavasti päästään jatkamaan treenejä samaan malliin, sillä tällä hetkellä Gurun treeni on hyvällä mallilla. Jospa se ei enää saisi kovin suuria kasvuspurtteja :D 

Guru tietää suunnistaa ovea kohti, loppukäynnit maastoon tietty.

Tässä vielä linkki videokoosteeseen toisen päivän treenistä: 

https://www.youtube.com/watch?v=ziBumS85m9s

Varsasta ratsuksi osa 2 - Guru 4-5v.

Nyt viimein tulee jatkoa Gurun ratsun uran alkutaipaleesta kertoneelle postaukselleni. Kirjoittelin siis aikaisemmin siitä, miten Gurun koulutuksessa edettiin sen ollessa 1-3 vuotias (löytyy täältä) ja nyt olisi tarkoitus kertoa 4-5 vuotiskausista.

Gurun kääntyessä neljävuotiaaksi oli se melkoisen keskenkasvuinen ja kaikkea muuta kuin komea ratsu. Myös tämä ratsastaja oli parhaat päivänsä urheilijana nähnyt sillä esikoisen syntymästä ei ollut vielä montaa kuukautta kulunut ja keskivartalo ei ehkä ollut vielä ihan siihen malliin hallinnassa kuin aikaisemmin. Olin kuitenkin päässyt ratsastamaan kokeneemmilla hevosilla alku talven aikana ja ratsastustuntuma alkoi olla jo jokseenkin löytyneenä. Alku vuodesta 2017 pääsimme viimein aloittamaan säännöllisen ratsain työskentelyn Gurun kanssa.

Guru keväällä 2017

Ensimmäiset kuukaudet eivät olleet kovin mieltäylentäviä. Hevonen oli hidas ja laiska eikä kovin reaktiivinen ratsastajan apuihin. No positiivisena asiana mainittakoon se, että nuorimies oli erittäin kiltti. Ei säikkynyt mitään ja lompsutteli rennosti jännittämättä eikä muutenkaan harrastanut minkäänlaista temppuilua. Kolmevuotiaana Guru oli tuntunut mukavan reippaalta ja herkältä, joten uskoin ja toivoin tämän hitauden johtuvan kasvuvaiheesta.  Ensimmäiset kuukaudet ratsastin noin 2-3 kertaa viikossa suunnilleen 15 minuuttia kestäviä ratsastuksia. Pyrimme vain siihen, että Guru liikkuisi reippaasti eteenpäin kohti tuntumaan kaikissa askellajeissa. Yleensä myös ohjasajoin Gurun 1-2 kertaa kuussa, sillä siinä sain sen liikkumaan rehellisemmin eteenpäin ja tuntumalla. Guru on aina ollut sellainen, että sen pitää luulla tehneensä töitä, jotta energiaa turhaan vapaa-ajalla riehumiseen ei pääse kertymään. Tällaiseksi kuvitteelliseksi työnteoksi ovat riittäneet esimerkiksi talutusharjoitukset tai 10min ohjasajaminen käynnissä.

Alussa kunnonkohoamista hidastivat turhanpäiväiset pienet sairaslomat, joita nuoriherra järjesti itse itselleen muunmuassa irronneen kengän ja lohjenneen kavion, impparin tai ihan vaan ylenpalttisen tarhassa lumihangessa juoksemisen aiheuttamien paikkoje kipeytymisten muodossa. Onneksi vakavammilta haavereilta säästyttiin, vaikka aina Gurun ollessa ”sairaslomalla” sai pelätä, mitä uusia vaivoja se saa itselleen hankittua. Nuorukainen kun sattui keräämän hieman ylimääräistä virtaa, joka purkaantui sitten melko holtittomana riehumisena tarhassa. Tämä ylimääräinen energia ei kuitenkaan suuntautunut ratsastaessa eteenpäin pyrkimykseksi, vaan enemmänkin siinä, että Guru keskittyi vain muihin asioihin kuin ratsastajaan. Ratsastaessa poikanen ei onneksi koskaan kunnolla riehunut, vaikka virtaa olisi ollut. Tohotti vain menemään korvat pyörien ja sinne tänne kiemurrellen.

Kevään mittaa tuli onneksi vaihe, jolloin Guru näytti ihan oikealta ratsuhevoselta. Pahin kasvupyrähdys oli taas takana ja sen huomasi heti siinä, kuinka paljon helpompaa liikkuminen oli. Myös kunto oli alkanut kasvamaan ja voima sekä tasapaino hieman kehittyneet. Huh mikä helpotus, kun hevonen alkoi itse liikkumaan eteen päin! Myös se helpotti, että päästiin ulos ratsastamaan ja oli enemmän tilaa liikkua. Etenkin laukassa tuntui maneesi varsin ahtaalta paikalta, pojalla kun on askeleessa kiitettävästi mittaa eikä tuolloin juuri ollut voimaa minkäänlaiseen kokoamiseen. Loppu keväästä/alkukesästä Guru liikkui jo varsin mukavassa tasapainossa hyvällä tuntumalla, mutta kesällä käytiin taas läpi kasvuvaihe, joka vaikeutti liikkumista. Etenkin laukka meni aina kasvuspurttien aikaan vaikeaksi ja Guru vaihtoi helposti takapään ristilaukkaan. Ravikin tuntui välillä melkoiselta vaappumiselta, kun voimakas kasvu aiheutti sen, että tuntui siltä kuin hevonen ei olisi hallinnut ollenkaan omia jalkojaan.

Guru sai nauttia kuukauden laidunlomasta heinä-elokuussa 2017

Syksyllä Guru meni isoja harppauksia eteenpäin ja olin joulun aikaan jo toiveikas ettei se enää rajusti kasvaisi. Silloin poika oli varsin sopusuhtaisen näköinen ja hyvässä tasapainossa. Löysimme syksyllä myös sopivan koulusatulan, joka oli sopiva monta kuukautta. Aikaisemin olimme käyttäneet lähinnä estesatuloita, sillä sopivaan koulusatulaa ei ollut löytynyt. Pahimmillaan olemme saaneet vaihtaa satulaa muutaman viikon välein, niin rajusti on selkä muuttunut kasvun yhteydessä (ja minä olen lievästi neuroottinen satulan sopivuudesta..). Loppu vuodesta Guru liikkui mukavasti ohjan ja pohkeen välissä itsensä kantaen, sopivan energisesti ja ihanan kuuliaisesti. Välillä se väläytteli mielettömiä fiiliksiä selkään sekä ravissa että laukassa.

Treenasimme neljävuotiaan Gurun kanssa siis paljolti sen mukaan, mikä oli kasvuvaihe milloinkin. Silloin, kun liikkuminen oli helpompaa, teimme enemmän siirtymisiä askellajista toiseen ja harjoittelimme erikokoisia kaaria. Menimme myös puomeja ja pieniä esteitä. Kasvun ollessa pahimmillaan kävimme käyntimaastoja tai koitimme vain päästä kaikissa askellajeissa kenttää ympäri suunnilleen tahdissa ja tasapainossa. Kasvuspurttien aikaan en uskaltanut ylittää Gurun kanssa mitää esteitä sillä se ei kertakaikkiaan hallinnut jalkojaan ja onnistui saamaan esteet ja kavaletit jalkojensa väliin niin, että hyppy-yrityksen meinasivat päättyä kuperkeikkaan. Ravipuomeja onneksi pystyi menemään myös hankalimpina aikoina.

Guru heinäkuussa 2017

Neljävuotiskesänä Guru kävi ensimmäisissä kisoissaan neljävuotiaille avoimessa luokassa harjoittelemassa kilparatsun elämään. Juuri tuohon aikaan laukka oli melko vaikeaa, mutta saimme kuitenkin esitettyä kummatkin laukat, joskin hieman vallattomasti. Kaikin puolin ensimmäinen kisareissu meni kaikin puolin hyvin. Palaan Gurun kisauran alkuun tarkemmin myöhemmin.

Onneksemme eläinlääkäri ja kiropraktikko Jaana Tainio vierailee tallillamme säännöllisesti käsittelemässä hevosia. Gurulle on ollut oikeanlaisen treenin ohella erittäin suuri apu Jaanan käsittelystä, sillä voimakkaat kasvuspurtit ovat aiheuttaneet ikäviä lukkoja sen lanneselän alueella. Tällaiset lukot ovat kuulema yleisiä voimakkaan kasvun yhteydessä. Kun nämä lukot on aina kasvuspurtin jälkeen saatu auottua on liikkuminenkin ollut paljon helpompaa ja etenkin ristilaukka on jäänyt saman tien pois (seuraavaan kasvupyrähdykseen saakka). Ajoittain Gurulla on mielestäni myös hieman takapolvet vaivanneet ja niitä on säännöllisesti Jaanan käsittelyiden yhtydessä tutkittu. Polvissa ei kuitenkaan ole mitään vikaa vaan nämäkin vaivat liityvät kasvuun ja lihasten kehittymiseen. Takapään suuret lihakset kun kiinnittyvät takapolven ympärille ja rasittuessaan nämä kiinnityskohdat saattavat kipeytyä helposti. Hoidan Gurun polvia kylmäämällä niitä rasituksen jälkeen savella ja laittamalla niihin välillä myös Arnicaa. (Ajattelin kirjoittaa jossain vaiheessa oman postauksen siitä, miten meillä hevosten lihashuolto yms. hoidetaan)

Viisivuotiaaksi kääntyessään Guru oli oikein hyvässä vaiheessa menossa. Alku talvesta Jaana kuitenkin totesi sitä käsitellessään, että nyt selkä tuntuu siltä, että Guru alkaisi vielä kasvamaan. Ja eipä siinä montaa viikko mennytkään kun lähes puoli vuotta sopinut satula alkoi tuntua huonolta ja liikkuminen alkoi käydä taas vaivalloiseksi. Ihan yhtä pahasti ei onneksi kasvu enää liikkumissa tuntunut, sillä poika oli saanut jo jonkin verran voimaa mm takapolvien tueksi. Mutta ristilaukka tuli taas mukaan kuvioihin. Ja keväällä vaihdoimme satulaa tai toppauksia satulan alla noin kahden viikon välein. Kun kaikki tallin satulat oli käyty läpi eikä mikään enää istunut ollenkaan siirryimme satula.comin vuokrasatuloihin, jotka ovat olleet meidän pelastuksemme.

Guru heinäkuussa 2018

Kun viisivuotiskevään reipas kasvuspurtti oli ohi, oli meillä jo melko suuri hevonen. Suuresta koostaan huolimatta Gurusta on kehittynyt kevyt ja miellyttävä ratsastaa, eikä minulla ainakaan vielä ole tullut sen kanssa sellaista oloa, että se olisi minulle liian suuri. Kesällä olemme treenanneet lähinnä perusasioita, siirtymisiä askellajista toiseen ja myös siirtymisiä askellajien sisällä. Myös pohkeenväistöt, avotaivutukset sekä vastalaukat ovat tulleet kesän mittaa mukaan ohjelmaan. Guru oppii uudet asiat nopeasti, kun niitä harjoitellaan siten, että tilanne on siihen suotuisa. Eli esimerkiski väistöjä silloin, kun ravi on hyvin tasapainossa, vastalaukkaa silloin, kun laukka tuntuu hyvältä ja hevonen jaksaa kantaa itsensä hyvin takaosalla. Kun Gurua pääsee kehumaan tuntuu se heti hoksaavan mitä pitää tehdä. En ole erikseen koskaan ajatellut, että nyt opettelemme tekemään esim avoa, vaan kun hevonen on tuntunut hyvältä olen vain pyytänyt sitä ja tsadam hevonen on tehnyt mitä pyydetään. Nuorten hevosten kanssa tämä on juuri kaikkein mahtavinta. Tuntuu kuin ne oppisivat asiat kuin itsestään. Mielestäni tämä vaatii nimenomaan sen, että edetään hevosen tahdissa eli uusia asioita tehdään, kun niiden onnistumiseen on edellytykset. Silloin temppuja ei tarvitse ”opetella”, kun ne vain luontevasti tapahtuvat.

Guru aloitti viisivuotiskaudella kisaamisen toukokuussa kilpailuharjoituksista naapuritallilta ja pääsimme mukavasti käymään kaikki kisat jotka olivat olleet suunnitelmissa. Guru osoittautui myös oikein mukavaksi ja kehityskelpoiseksi kisakaveriksi. Ajattelin kirjoittaa Gurun ensimmäisestä kisakaudesta oman postauksen.

Guru 5v pääsi opettelemaan myös
 palkintojenjaossa käymistä

Nyt kisakauden ollessa meidän osalta paketissa, on meillä tavoitteena peruskunnon kehittäminen maastoilemalla etenkin pitkiä käyntilenkkejä. Osallistumme myös kerran viikossa kouluhevosten estevalmennukseen, jossa menemme puomi sekä kavaletti jumppaa. Pikkuhiljaa talven lähestyessä ja maastoilusäiden loppuessa keskitymme taas enemmän koulukiemuroihin ja tulevan kisakauden tehtäviin. Toki perustyöskentelyä sileällä tulee tehtyä maastoilun ja puomitreenien ohella viikottain, mutta pyrimme nauttimaan syksystä maastoilemalla mahdollisimman paljon.

Guru osaa ottaa rennosti, 1.9.2018

Tässä vielä linkki videokoosteeseen Guru 4-5v. 

https://www.youtube.com/watch?v=myhMEDbxAcg

Melko hyvin huomaa näistä pätkistä milloin on ollut kaamea kasvuvaihe. Aikamoisesti nauratti katsoa etenkin noita neljävuotiskevään videoita. Onneksi näkee myös sen kuinka on nuorukainen saanut vuoden aikana hieman kouluhevosmaista raamia ja ratsastajakin on alkanut taas näyttää enemmän kouluratsastajalta (eikä pomppivalta lihapullalta). 

Varsasta ratsuksi – Guru 1-3v.

Ajattelin kertoa hieman siitä, miten Gurun kanssa on edetty varsasta tähän päivään eli sen viisivuotiskauteen. Kun jatkossa kirjoittelen meidän treeneistä ja kisoista niin olisi varmaan mukavaa, että vähän pohjustaisin, mistä ollaan lähdetty liikkeelle (video- ja kuvamatskulla höystettynä). Mukana on myös ajatuksiani sekä toimintatapojani nuorten hevosten kanssa työskentelystä.

Guru 3v. kesäkuussa 2016

Sykyllä 2014 meillä ei ollut ollenkaan omaa hevosta. Olimme myyneet myös äitini suomenhevosen Napin, joka oli ollut meillä vielä sen jälkeen, kun edellisenä syksynä olin myynyt Passen ja Vappu oli menehtynyt (Passesta ja Vapusta lisää täällä). Olin aloittanut luokanopettajaopinnot Jyväskylässä 2013 ja tarkoitus oli suorittaa ainakin kandin tutkinto Jyväskylään ja hakea sitten siirtoa Ouluun maisterivaiheeseen. Ajatus lupaavan varsan hankkimisesta syntyikin siitä, että tiesimme ettei minulla ole muutamaan vuoteen aikaa panostaa täysillä omalla hevosella treenaamiseen sillä olin Oulussa vain viikonloput ja loma-ajat. Noin vuoden ikäinen varsa olisi siis hyvä vaihtoehto. Se voisi olla hyvässä kodissa kasvamassa ja sen kanssa voisi käydä touhuamassa aina kun aikaa olisi. Katselimme jonkun verran ilmoituksia, mutta Guruun törmäsimme tuttavien kautta. Guru ei siis ollut yleisesti myynnissä.

Guru ja sen bestis Martti 2015

Guru on tosiaan vuonna 2013 syntynyt. Sen isä on Duendecillo P ja emä Roulette II, emän isä Rothschild J. (Sukupostissa on Gurusta tosi söpöjä ja ihania varsakuvia http://www.sukuposti.net/hevoset/guru/1465993)Ostimme pikku oripojan syksyllä 2014 suoraan kasvattajalta Raisa Francikselta. Guru asui jo tuolloin Iissä Mikkosten saman ikäisen orivarsan kaverina ja siellä siihen silloin tutustuimme. Gurulla oli siis valmiina hyvä kotipaikka ja se jäikin viettämän varsavuotensa Mikkosille Iihin. Talli oli täydellinen varsalle, sillä Mikkosilla oli saman ikäinen varsa (muiden eri ikäisten lisäksi) ja paljon kokemusta ja hevosmiestaitoa. Teimme yhteistyötä varsojen koulutuksessa ja meillä oli näin todella hyvä ja taitava tiimi opettamassa nuorille hevosille uusia asioita. Team Guru kiittää suuresti Mikkosen perhettä!

Kävin viikottain moikkaamassa Gurua ja harjoittelimme kaikenlaisia varsojen juttuja eli lähinnä ihan tavallisia hoitotoimenpiteitä. Sain usein äitini tai siskoni mukaan, mikä oli ensiarvoisen tärkeää etenkin silloin, kun opettelimme uusia asioita sillä silloin avustaja oli hyvä varalta olla mukana. Kun varautuu kaikkeen, ei usein ongelmia pääse edes syntymään. Guru oli pienenä varsin ujo ja hieman arka, joten käytin sen kanssa paljon aikaa monenmoiseen värkkäämiseen, että se tottui kaikenlaiseen käsittelyyn. Kävimme myös paljon maastokävelyillä ja teimme talutusharjoituksia ensin tutussa tarhassa ja myöhemmin myös kentällä. Ensin suoritimme talutusharjoitukset riimu päässä ja parivuotiaana totuttelimme kuolaimiin siten, että ensin suitsien päällä oli riimu, joka oli ”tositilanteessa” se varsinainen jarru. Minulla oli siis kaksi narua, toinen kuolaimiin ja pitempi liina riimuun. Näin varmistin sen, että esimerkiksi Gurun säikähtäessä ja rynnätessä johonkin ilmansuuntaan, en joudu repimään sitä suusta vaan voin ottaa paineen riimuun.

Kesäkuu 2015

Joulukuu 2014

Huomasin jo pienestä varsa-Gurusta, että jos se pelkäsi jotain uutta asiaa, mutta totesi sen hetken päästä vaarattomaksi, ei se enää toista kertaa samaa asiaa pelännyt. Tämä oli todella hyödyllinen informaatio ja sitä on pystynyt hyödyntämään myöhemmin sen koulutuksessa. Kun uudet asiat opetteli rauhassa ja hyvällä mielellä, onnistuivat ne jatkossa hienosti. Tämä oli myös mukavaa vaihtelua Passen jälkeen, sillä Passe saattoi ”pelätä” samaa asiaa vuosia, vaikka joka kohtaamisella totesi sen lopulta turvalliseksi (esim vesimatto esteen alla, tuoli maneesin nurkassa yms)... Guru on aina ollut myös hyvin perso herkuille ja olenkin käyttänyt sen kanssa paljon lahjontaa. Namien kanssa on ollut kuitenkin selvät rajat, eli kerjäämällä ei saa mitään, vaan namit ovat olleet palkkaa hyvästä työstä. Edes pienenä oripoikana Guru ei harrastanut näykkimistä tai muuta huonoa käytöstä, jonka olisi voinut ajatella tulleen herkkujen saamisesta. Nyt viisi vuotiaana se on kyllä keksinyt liinan suuhun ottamisen taluttaessa, jos sillä on liikaa virtaa ja kävellään esimerkiksi tylsää maneesia ympäri...

Talutusharjoittelua kesällä 2015

Kaksivuotiaana Guru harjoitteli talutusjuttujen lisäksi irtohyppäämistä ja syksyllä totuttelimme juoksutusvyöhön ja aloitimme ohjasajon. En ole vielä tänäkään päivänä juoksuttanut sitä sivuohjilla tai vastaavilla vaan käytän aina kahta ohjaa. Ensimmäistä kertaa tutustuimme irtohypytykseen kaksivuotiskeväänä, kun kävimme huhtikuussa ensimmäisellä maneesivierailulla. Guru tykkäsi kovasti irtohyppäämisestä. Meillä oli hieno tilanne sillä kotikentällä oli irtohypytyskuja kesän ajan ja pääsimme aina halutessamme harjoittelemaan irtohyppäämistä. Mikään superlahjakkuus Guru ei hyppäämisessä vaikuttanut olevan ja eri kasvuvaiheet näkyivät todella selvästi siinä, miten se hallitsi koipensa hypätessä.

Ohjasajon Guru hoksasi heti ensimmäisellä kerralla. Yhden kerran se taisi vähän säpsähtää, mutta totesi homman vaarattomaksi ja oppi nopeasti työskentelemään ohjasajaen suorilla sekä ympyrällä, ensin käynnissä ja sitten ravissa ja laukassa. Näin nuorta en mielelläni kovasti laukkuuta ympyrällä, sillä se on todella raskasta varsinkin keskenkasvuiselle. Opetan ennen selkäännousvaihetta vain ääniavusta noston ja pikkupätkä laukkaa ja raviin. Lähinnä muutenkin tässä vaiheessa harjoitelen ääniapuja ja kuuliaisuutta lyhyinä työskentelypätkinä niin, että hevonen jaksaa keskittyä eikä ala tympääntyä työntekoon. Mielestäni ohjasajo on mainio tapa opettaa hevonen siihen, että sillä on varusteet päällä, siihen miten ohjasotteet toimivat (vaikka toki pieni ero esim tuntumassa on pitkien ohjien ja ratsastuksessa olevien ohjien välillä), sekä siihen, että avut tulevat takaapäin ja ohjat osuvat kykiin jne.

Pieni potilas syksyllä 2015

Loppusyksystä 2015 Guru kävi ruunattavana ja samalla poistettiin birkeland-irtopala toisesta takasesta. Kaikki sujui hienosti ja Guru malttoi yllättävän hyvin olla toipilaana karsinalevossa määrätyn ajan. Järjestimme klinikkareissun tarkoituksella siten, että sen jälkeen ehdin käydä päivittäin hoitamassa Gurua ja sillä olisi edes jotain ohjelmaa karsinalevon ajan. Se toipui hyvin sekä ruunauksesta, että irtopalan poistosta. Gurun kaveri kävi ruunauksessa samalla reissulla ja poikien painiotteet alkoivat heti rauhoittumaan ruunauksen jälkeen. Nuoret oripojat kun olivat olleet melkoisen kovaotteisia leikeissään. 

Satulaan totuttelimme 2-3v talven aikana, eikä se ollut mikään ongelma sillä ohjasajoa oli jo harjoiteltu, eli vyöhön ja kylkiin osuviin asioihin oli totuttu. Ensimmäiset kerrat kävin selässä tallissa niin, että Guru sai samalla mutustaa leipää ja tunnelma oli rento ja rauhallinen. Annan aina tässä vaiheessa koulutusta namin myös selästä, jotta hevonen varmasti huomaa, että olen selässä. Lahjominen selkäännousun jälkeen on mielestäni myös hyvä tapa opettaa hevonen seisomaan paikoillaan selkäännousun ajan, kun se jää odottamaan, että saa palkkion. Tämän namin jätän yleensä pikkuhiljaa pois ja jatkossa annan silloin tällöin selkään nousun jälkeen herkkupalkkaa, jotta paikallaan odottaminen ei unohdu.

Guru ei ollut moksiskaan siitä, että istuin sen selässä. Se varmaan vain ajatteli, että jaa taas tämmöinen joku uusi juttu minkä ihmiset ovat keksineet. Kun olimme todenneet, että selkään nouseminen ja siellä istuminen paikoillaan ollessa ei ole ongelma, siirsimme selkäännousun tallista tuttuun tarhaan. Kentällä Guru oli helposti vähän pörhäkkä, etenkin jos vähänkään tuuli, joten suojaisa sekä tuttu turvallinen tarha oli rauhallinen ympäristö uuden asian opetteluun. Siellähän me olimme talutusharjoituksetkin aloittaneet. En muista harjoittelimmeko erikseen pelkkää selässä käymistä tarhassa, vai oliko ensimmäinen selkäännousu tallin ulkopuolella se kerta, kun lähdimme myös liikkeelle. Luulen, että kävin ensin jonkun kerran vain selässä paikallaan seisten, niin ainakin yleensä olen tehnyt (muisti alkaa näemmä jo pätkiä..). Minä myös haluan aina, että hevonen tottuu jo tässä vaiheessa siihen, että ratsastajan paino voi ”keinua” puolelta toiselle. Kaikkein kamalinta on se, jos hevonen joskus esimerkiksi jotain muuta säikähtäessään, säikähtää sitä, että ratsastaja vähän horjahtaa. Tästä voi helposti saada isonkin ongelman, jos hevonen tosissaan säikähtää ratsastajaa. Tämän vuoksi minä aina jo paikallaan olo vaiheessa totutan hevosen siihen, että voin keinutta painoa kevyesti puolelta toiselle eikä hevosen tarvitse siitä jännittyä.

Guru 3v. kotikentällä helmikuussa 2016

Ensimmäinen ”oikea” ratsastus oli 8.2. ja sain äidin kuvaamaan sen videolle. Ohessa on linkki youtubeen tekemääni videoon https://www.youtube.com/watch?v=gNYb2I0ohUA . Kun ensimmäisen kerran lähdimme liikkeelle ratsain toimimme samoin, kuin aina ensimmäisellä ratsastuskerralla haluan toimia. Eli tuttu ja turvallinen taluttaja, jolla hevonen varmasti pysyy hallinnassa, hoitaa ohjauspuolen ja ratsastaja on vain matkustaja. Ensimmäisten askelten jälkeen pysähdytään ja tarkistetaan, että hevonen on hoksannut ratsastajan olevan edelleen matkassa. Aina pysähtyessä annan selästä myös namin ja keinutan painoa kevyesti puolelta toiselle. Näin varmistan sen, että hevonen taas uskaltaa kääntää päänsä ja varmasti huomaa minun olevan edelleen selässä. Näistä pienistä pätkistä käyntiä Guru ei ollut peloissaan, kovin horjuen tyyppi vaan käveli, kun oli ylimääräistä painoa kyydissä. Ensimmäisen vähän pitemmän käyntipätkän aikana se kuitenkin hieman järkyttyi ja meinasi alkaa vähän pomppimaan, mutta tilanne rauhoittui nopeasti sillä kaikilla mukana olleilla oli kokemusta ja taitoa toimia tilanteessa. Tämän jälkeen Guru suorastaan huokaisi ja taisi taas todeta,että tämähän oli ihan turvallista. Eikä se ole sen koommin hätkähdellyt mitään ratsastajan tekemisiä. Kun Guru rentoutui ja käveli jo reippaammin, lopetimme ratsastuksen siltä erää. Myös ensimmäisillä selästä alastulokerroilla on tärkeää, että hevonen keskittyy siihen mitä tapahtuu, ettei se säikähdä selästä alas mätkähtävää ratsastajaa. Gurun kanssa tämäkin sujui hienosti ja se katsoi vain uteliaana, että nytkö sinä sieltä alas tupsahdit.

Ratsastimme muutaman kerran tarhassa. Harjoittelimme pysähdyksen ja liikkeellelähdön sekä sen, että ratsastaja ohjaa. Nämä olivat helppoja asioita sillä ohjasajossa Guru oli oppinut ”miten ratti toimii” ja ääniavut olivat tuttuja. Hevonen oppii yleensä istunnan ja pohkeen vaikutuksen kuin itsestään kun aluksi käyttää jo tuttua ääniapua mukana. Menimme tarhassa myös ensimmäiset ravipätkät. Ensin vain pikkupätkän niin, että taluttaja juoksi vieressä. Sitten ravasimme liinassa ja lopulta kokonaan irti. Gurun kanssa pääsimme etenemään ”normaalisti” eli ratsastamaan ilman taluttajaa ja ravaamaan pääsimme muutaman kerran jälkeen. Isolle kentälle menimme kun ratti ja jarru toimivat kohtuudella eli muutaman viikon ensimmäisen ratsastuksen jälkeen. Tässä on siitäkin video https://www.youtube.com/watch?v=BwZe2ftsFq0&feature=youtu.be. Vielä maaliskuussa ratsastin Gurulla ja sen kaverilla Martilla, jonka ratsukoulutus eteni samaan tahtiin Gurun kanssa. Maaliskuun jälkeen siirryin nuoriso-osaston kanssa maastatyöskentelyyn, sillä olin jo sen verran raskaana etten halunnut ottaa riskejä kokemattomien nuorukaisten kanssa. Tutuilla pitemmälle kouluteilla hevosilla ratsastin kuitenkin normaalisti vielä monta kuukautta tuon jälkeen, niin pitkään kuin se tuntui mukavalta.

Guru kävi kolmevuotiaana kyvyt esiin karsinnoissa huhtikuussa. Ensimmäisellä kerralla se esiintyi edukseen ja hyppäsikin sen vaaditun korkeuden, mutta kuukautta myöhemmin se oli alkanut taas kasvaa oikein rytinällä ja oli ihan hukassa ja poissa tasapainosta. Okserin ylitykseen ei tässä keskenkasvuisessa vaiheessa rohkeus pojalla sitten riittänyt lainkaan. Muuten se sai kyllä kehuja, etenkin ravissa se esitti hyvää liikettä. Käynti jäi jännittyneeksi ja laukassa viiletti vain matalana täysiä. Tuolloin kuulin myös ensimmäisen kerran että Gurua sanottiin isoksi hevoseksi. Håckan Wahlman oli tuomarina ja painotti useaan kertaan, että näin isoksi hevoseksi.. esim hyvässä tasapainossa liikkuva. Minua hieman huvitti, että Gurua sanottiin isoksi, sehän oli meidän pikkuinen varsa. Noh, myöhemmin olen todennut, että Håckus oli tässäkin aivan oikeassa. Håckus kävi myös kertomassa, että näkee Gurussa paljon samoja hyvia asiota, joita oli sen emänemässä Circkelinessa.

Uusiin ystäviin tutustumassa

Kesäkuussa 2016 kävimme Gurun kanssa seuramme LidRid Teamin järjestämällä  Håckuksen kaksipäiväisellä ohjasajokurssilla Kiimingin ratsastuskeskuksessa. Kurssi oli oikein antoisa ja minä jaksoin hyvin vielä lyllertää matkassa mahani kanssa. Harmi vain, ettei saatu videomateriaalia kurssilta (en ainakaan semmoista koneelta löytänyt). Samalla reissulla Guru muutti lähemmäksi kaupunkia Kiimingin ratsastuskeskuksen naapuriin Harjun tallille. Talli on ihana maalaistalli, joka oli sopiva välietappi maalta kohti isoa ratsastuskeskusta. Guru sai viettää kolmevuotiskesänsä Harjulla laitumella laumassa ja kasvaa rauhassa. Suuri kiitos myös Harjun tallin väelle! 
Välillä pidin sille pieniä työskentelyjaksoja ja kävimme KRK:n kentällä ja maneesissa ohjasajamassa tai maastokävelyillä lähimaastossa totuttelemassa urbaaninpaan ympäristöön. Guru käyttäytyi oiken mallikkaasti ja kävin sen kanssa kävelyllä ihan raskauden viimemetreille saakka. Tosin loppuajasta minulla oli siskoni tai äitini mukana, sillä jos Guru oli tosi reippaalla päällä en enää pysynyt sen perässä ja piti vaihtaa taluttajaa. Kuuliaisesti poika tallusti mamman kanssa, enkä muista, että olisimme montaa kertaa joutuneet taluttajaa vaihtamaan.

Loppusyksystä/alkutalvesta 2016 Guru muutti sitten Kiimingin ratsastuskeskukseen, jotta kenttä ja maneesi olisivat samassa pihassa eikä aikaa menisi niille kulkemiseen. Aluksi työskentelin sen kanssa paljon ohjasajaen, sillä halusin synnytyksen jälkeen hakea hieman omaa ratsastustuntumaa kokeneemilla hevosilla. Onnekseni pääsin aloittamaan ratsastuksen kunnolla heti jälkitarkastuksen jälkeen. Gurun kanssa aloitimme ratsastuksen joulun aikaan. Se suhtautui siihen yhtä järkevästi, kuin keväällä, vaikka sillä ei oltu yli puoleen vuoteen oltu selässä. Koska sisäänratsastus sujui keväällä niin hyvin ja Gurulla oli selvästi kasvu kesken, en kokenut tarpeelliseksi laittaa sitä kenenkään muun ratsastettavaksi kolmevuotiskauden aikana. Pikkuhiljaa pääsin ratsastamaan taas kaikissa askellajeissa ja olihan se mukavaa päästä oman hevosen selkään, vaikka Guru olikin ihan kamala ruma ankanpoikanen tuohon aikaan ja muistutti ratsastaessa lähinnä hirveä. Eteenpäinpyrkimys oli vähän kateissa voimattomuuden vuoksi, mutta olin onnellinen siitä, miten järkevä ja fiksu Guru oli. Vaikka välillä olin epätoivoinen ja mietin, että eihän tästä mitään kilpahevosta tule, luotin siihen, että tämä on vain tällainen kasvuvaihe. Voiman ja tasapainon kehittyessä Guru alkoikin muotoutua ratsun näköiseksi ja eteenpäinpyrkimyskin alkoi parantua eikä se ole enää lainkaan ongelma.

Tässä linkki videokoosteeseen Guru 1-3v. https://www.youtube.com/watch?v=xMcRAg6xcRI

Kerron Gurun esikoulusta eli 4-5 vuotiskausista erikseen omassa postauskessa lähiaikoina (löytyy nyt täältä), sillä tämäkin teksti jo vähän venähti...  Mutta oli mukavaa muistella alkutaivalta Gurmelin kanssa ja vielä hauskempaa oli tehdä videokoostetta. 4-5v videokin on jo tehtynä, siellä on sitten sitä ”hirvimatskua” tulossa.